Paavo ”Patu” Taskinen (Helo) muutta äitinsä ja siskonsa kanssa stadista junttilaan. Tämä nuori Joensuulainen tutustuu paikalliseen Jukkaan (Hakola) joka päättää perustaa bändin…Patu toimii manageri-sanoittajana ja Jukka laulajana. He kokoavat vielä meikkaavan sähkökitaristi Jimin, sekä veljekset ”Kakkosen” (Lavikainen) ja ”Kukkosen” (Sorjonen), joista basisti on melkein aina kännissä ja rumpali oikeastaan koko ajan. Joukkoon liitty autonkuljettajaksi vielä Noora (Karhinen), joka ottaa loparit The Vittupäät punk-yhtyeestä ja yhtye on valmis.
Luokan kanssa tuli katseltua Perttu Lepän ohjaama vuoden 1999 musiikkikomedia, joka suoraan sanoen oli huono elokuva. Jos tätä sanotaan oikein nostalgiapaukuksi, niin itse en mitään kiksejä saanut. Tämä johtunee siitä, että en ole elänyt tuona aikana, mutta ihan hyvä ajankuvaus tämä leffa kumminkin on. Puvustus, musiikki, ja nuorten käyttäytyminen ovat hyvää, mutta se ei riitä luodakseen edes keskivertoa elokuvaa.
Tarina on kehno ja tarkoituksellisen simppeli ja ennalta arvattavakin…Tarinassa toistetaan loppupuolella jo tapahtunutta juonenkäännettä, että se ei ole millään tavalla hieno lopetus. Elokuva on täynnä kliseitä ja huonosti käsikirjoitettuja kohtauksia, joista joitain hyviäkin löytyy. Tarina ei ole minkään sortin tukiranka tälle rainalle…
Nuoret näyttelijät sen sijaan pitävät elokuvan melko kasassa. He näyttelevät ihan mallikkaasti, mutta roolit jäävät aivan liian pintapuolisiksi, eikä päästä näiden nuorten syvimpiin syövereihin. Päähenkilö Patu on vähän perus nuorisokuvaus, joka on aika tylsä hahmo. Jukka on ihan jännä persoona, muttei kovin ikimuistoinen hänkään. Noora jää myös liian tylsäksi hahmoksi kuin moni muukin. Yhtyeen sähkökitaristi on meikipellenä ihan omalaatuinen hahmo, kuin myös The Vittupäät punkbändin Toni Wirtasen hahmo joka viljelee V:tä vähän ehkä liikaa, mutta etenkin yhtyeen kännäävä rumpali, jolta kuullaan elokuvat parhaimmat vitsit jää mieleen.
Ja vitseistä puheen ollen, niin se huumori oli…myönnän…se oli huonoa huumoria. Ei siinä mitään sillä se kuitenkin puri junttimaisuudessaan. Erittäin huonot vitsit kuten ”Kas…Hirvonen paskalla” saivat kunnon naurut aikaan, kun ne tulivat niin yllättäen. Myös stereotypiat elokuvassa ovat hyvin toteutettuja. Tässä elokuvassa sai nauraa…vaikka tiedostin huumorin olevan huonoa.
Musiikki on kuitenkin elokuvan ehkä suurin juttu…ainoastaan elokuvan tunnusbiisiä lukuun ottamatta jokainen viisu on tehty viimeistään vuonna 1980. Joten musiikki ei voi rikkoa ainakaan ajankuvauksen immersiota. Elokuvassa esiintyvät kappaleet ovat kyllä klassikoita.
Kokonaisuudessaan Pitkä kuuma kesä on huono nuorisokomedia, joka kuitenkin pistää viihdyttymään junttihuumorin ja nostalgiamusiikin railatessa täydellä asteikolla. Ei huonoin nuorisokuvaus, muttei kyllä kirkkainta kärkeäkään. Ei tätä kannata katsoa kuin vain viihdykkeeksi. Suositella tätä varsinaisesti voisin ainoastaan 80-luvulla eläneille nuorille, jotka varmasti saavat tästä sitä ”vanhojen hyvien aikojen” kaihon lieventämistä.
