Spetsnaz-joukkojen luutnantti Nikolai Ratshenko (Dolph Lundgren) siirretään Afrikkaan, missä hänen on murhattava Ango Sundata (Ruben Nthodi), joka on sissiliikkeen johtaja. Kontaktina pitää käyttää Kallundaa (Al White), joka on Sundatan luottomies. Retken aikana mukaan myös tarrautuu amerikkalainen journalisti Dewey Ferguson (M. Emmet Walsh). Likainen sota laittaa tappokoneen miettimään uskollisuutensa uusiksi ja luonnollisesti jyrää entisen komentajansa, kenraali Vortekin (T.P. McKenna) verisoseeksi ja siinä sivussa aika paljon muutakin.
Joseph Zito ei ole ohjannut pelkästään Chuck Norriksen leffoja Globusin serkusten alaisuudessa, mutta eipä sillä ole väliä. [I]Punainen skorpioni[/I] on juuri Ziton kädenjälkeä huokuva actionmäiske. Se tarkoittaa pauketta, turpaanvetoa ja meininkiä. Mukana on myös paljon kuvastoa Lundgrenin arjalaisesta olemuksesta ja suurisuinen sidekick joka jauhaa törkyjuttua. Yritykset saada jonkinlaista hahmokehitystä iivana-supertappajaan kuluttavat aika pitkän ajan elokuvasta ja se toimii (mekaanisesti), mutta moinen savannilla resuaminen vie aikaa paukkeelta ja kulutetaanpa kerrontaa myös alleviivaamaan kommunistipahisten hirviömäisyyttä.
Dolph Lundgren ei loista maneereissaan, mutta toisaalta kivipatsaan maneerit ovat juuri sopivia tehokkaalle tappokoneelle. Lisäksi Zito osaa hyödyntää Dolphin fyysisyyttä edukseen monilla tavoilla ja muutamat elokuvan hauskat hetket ovat juuri sellaisia. M. Emmet Walsh on täysi vastakohta arjalaiselle kivipatsaalle kaikilla tavoilla: äänekäs, liikkuva ja tukeva kaljupää. T.P. McKenna elokuvan pahiksena on juuri täydellisen sopiva kenraalisadisti ja tämä luonnollisesti kuolee paukkuen.
Samaa sarjaa Globusin serkusten action-leffojen kanssa ja syystä. Iso venäläinen hakkaa ihmisiä, tuhoaa paikkoja Afrikassa ja kääntää takin. Hyvä aloitus hajoaa liialliseksi juonirakenteluksi ja lopunkin iso toimintaosuus on liian lyhyt. Viihdettä, mutta ehtojen kanssa.
