Edesmenneen Kinji Fukasakun Battle Royale alkaa olemaan jo kulttiklassikko, sekä yksi parhaimmista näkemistäni Japanilaisista elokuvista. Elokuva yhdisti loistavasti yhteiskuntakritiikin veriseen ympäristöön, joka upposi allekirjoittajaan täysillä. Kun kuulin, että elokuvalle tehdään jatko-osa, tuli siitä Aasian odotetuimpia elokuvia Infernal Affairsin jatko-osan lisäksi. Siinä missä Infernal Affairs II lunasti odotukseni, Battle Royale II petti.
Battle Royale II alkaa räväkästi luoden parin vuoden takaiset muistot, kun kaksi pilvenpiirtäjää sortuu. Ensimmäisestä Battle Royale pelistä selvinnyt Nanahara on perustanut Wild Seven –nimisen terroristijoukon, joka on julistanut sodan aikuisia vastaan. Hänen joukkonsa on myös vastuussa alun terrorismiteosta.
Aikuiset luovat uuden pelin, Battle Royale II, terrorismia vastaan. Jälleen kerran luokallinen oppilaita herää räjähtävät kaulapannat kaulassaan, jonka jälkeen heidän opettajansa (Riki Takeuchi) kertoo heille missä mennään. Tällä kertaa oppilaita ei pistetä saarelle tappamaan toisiaan vaan terrorismia vastaan, Nanaharan joukkoja vastaan. Säännöt ovat muuten samat kuin ykkösessä, paitsi ettei tapeta toisia ja kaulapannat ovat yhteydessä pariin, joka tarkoittaa sitä että jos pari kuolee, sinäkin kuolet.
Elokuvan ensimmäiset puoli tuntia on rautaa mutta saarelle päästyä, elokuva menettää parhaan tehonsa. Saarelle saapuminen on kuin suora otos Pelastakaa Sotamies Ryanista ja muutkin sotakohtaukset menevät liioittelun puolelle. Nuoret oppivat hetkessä käyttämään rynnäkkökivääriä ja ampuvatkin paremmin kuin Japanin armeija. Kenta Fukasaku kääntää koko asetelman toisinpäin, kun ykkösessä kaikki nuoret eivät olleet sinut aseittensa mutta kakkosessa nuoret ampuvat rynnäkkökivääreillä kuin vanhat tekijät.
Takashi Miiken Dead or Alive trilogiasta tuttu Riki Takeuchi ei pysty täydentämään tyhjää aukkoa, jonka Takeshi Kitano jätti ensimmäisessä osassa. Koska Kitano kuoli ensimmäisessä osassa, ei hän valitettavasti pysty näyttelemään samaa roolia toista kertaa mutta hän tekee pienen cameo-roolin. Siinä missä Kitano oli hiljainen ja hyvin rauhallinen, Takeuchi pistää rähinäksi. Tämä saattaa näyttää länsimaalaiselle ylinäyttelemiseltä, jota se onkin, mutta jos on tutustunut Takeuchin aiempiin elokuviin huomaa, että rähinätyyli kuuluu hänen näyttelemistyyliinsä. Mutta elokuvan aikana jää kaipaamaan Kitanon poissaoloa, joka kuuluu ensimmäisen Battle Royale elokuvan parhaimpiin puoliin.
Elokuvan jälkeen minulle tuli sellainen olo, että minkä takia elokuvaa kutsutaan Battle Royaleksi, kun elokuva oikeastaan on Amerikka vastainen. Pariin otteeseen mainitaan kaikki maat mitkä USA on pommittanut viimeisten 60 vuoden aikana sekä näytetään kuvia Afganistanista, ja kerrotaan kuinka afganistanilaiset lapset pystyvät olemaan onnellisia kaiken kurjuuden keskellä. Eikä se vielä mitään nimittäin elokuvan aikana USA päätyy pommittamaan samaisen saaren. Kuitenkaan Battle Royale II ei suoraan mainitse Amerikkaa, kuin ainoastaan pommitettujen maiden listassa, ja viittaakin koko ajan tuoksi maaksi. Mutta viesti on selvä: USA on kaikkien ongelmien takana. Lienee kaikille selvä, ettei BR2 aleta levittämään jenkeissä, ja mistäköhän syystä?
Ei Amerikka vastaisuudessa ole mitään ongelmaa mutta BR aihe jää hyvin ohueksi, ettei leffaa edes pitäisi pitää jatko-osana. Mutta leffa olisi uponnut paremmin jos se olisi ollut pelkästään USA vastainen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten pitäisi elokuvasta. Battle Royale II on hyvä elokuva vaikkei ylläkään ensimmäisen osan tasolle.
