Rosalind Russel esittää entistä tähtireportteria, joka päättää mennä naimisiin ja vetäytyä ikuisiksi ajoiksi lehtialalta. Tämän suorastaan rakastettavan koopäinen esimies ja ex-aviomies (Cary Grant) ei kuitenkaan aio antaa tämän tapahtua. Ei ainakaan suurta hirttojuttua edeltävänä päivänä.
Meidän vastaeronneitten kesken on jo toinen filmatisointi samasta aiheesta, muttei jäänyt viimeiseksi. Ensimmäisen version kuvasi (heh, näytelmän pohjalta) Lewis Milestone, vuonna 1931, seuraavan juuri Howard Hawks ja tämän version meikäläinen nyt revikoi, mutta mainitaan nyt, että samaan aiheeseen palasi vielä Billy Wilder 1970-luvulla. Lisäksi sama kässäri on kuvattu TV-elokuvana ainakin neljään otteeseen. Alkuperäistä versiota en ole nähnyt, mutta kaksi seuraavaa elokuvaversiota olen. Vertailla ei välttämättä pitäisi, mutta pakko on. Meidän vastaeronneitten kesken on toki hauska ja oivaltava screwball-komedia, mutta Wilderin myöhemmin kuvaama Etusivu uusiks’ onnistuu oikeastaan kaikessa paremmin. Hawks ei ollut komediaohjaaja, eikä Cary Grant komedianäyttelijä, vaikka kummankin parhaista teoksista huumoriakin löytyy.
Päinvastoin kuin Etusivu uusiks’, His Girl Friday ei onnistu kertaakaan naurattamaan oikein kunnolla. Muutaman oikein oivan “heh-heh”-kohtauksen pätkä sisältää, Grantin sekä Russelin kemia pelaa, ja dialogi on osuvaa, mutta kaiken tämän Wilder teki paremmin. Sillä siinä missä Etusivu uusiks’ laukoi dialogia kuin konekivääristä, tuo His Girl Friday mieleen lähinnä puoliautomaattipistoolin, ja Walter Matthau sekä Jack Lemmon sopivat osiinsa ehdottomasti paremmin kuin Grant ja Russel omiinsa. No, se siitä vertailusta. Koetetaan nyt unohtaa Wilderin loistava filmatisointi, ja keskitytään tähän pätkään. Ihan rehellisesti täytyy sanoa, että kyseessä on oivaltava ja hyvä komedia, mutta Wilderin leffan nähneille His Girl Friday ei onnistu tarjoamaan oikeastaan mitään. Sääli.
