Yksityisetsivä Philip Marlowe (Gould) auttaa erästä ystäväänsä, mutta pian hän joutuukin vaikeuksiin poliisin ja epämääräisten mafiosojen kanssa. Tällä ystävällä ei näköjään ole ollut aivan puhtaat jauhot pussissa. Peliin sekaantuu vielä etsiväelokuville tyypillinen kohtalokas nainen juopon kirjailijamiehensä kanssa.
Robert Altman oli melko monipuolinen mies. Hän teki melkein lajityypistä kuin lajityypistä jonkin elokuvan. Miehen taso vaihtelee melkoisesti, mutta Pitkät jäähyväiset on Altmanilta todella hyvä elokuva. Pitkät jäähyväiset perustuu Raymond Chandlerin kirjaan ja elokuva on viimeisiä perinteisiä film noir -elokuvia.
Pitkät jäähyväiset on varsin tyypillistä film noiria. Philip Marlowe on kovaksikeitetty yksityisetsivä, joka on kova suustaan. Poliiseistakin on enemmän haittaa kuin hyötyä ja kohtalokas nainen on omiaan sotkemaan kuviot. Myös yleistunnelma on kohtuullisen synkkä, eikä maailmakaan ole mitenkään yksiselitteinen. Asiat ovat monimutkaisempia kuin päältä päin näyttää.
Vaikkei Pitkät jäähyväiset mitään uutta genreensä tarjoakaan, niin on tämä silti toteutettu hienosti. Elliot Gould, joka on turhankin unohduksiin jäänyt näyttelijä, tekee hienon roolityön kovasuisena Marlowena. Hän kyllä vetää helposti vertoja Humphrey Bogartille ja hänen etsivähahmoilleen. Myös jännitystä luodaan jonkin verran. Loppu on ikimuistoisen tyly. Pienen yllärin jälkeen tulee vielä tyly ratkaisu. Harvemmin näkee näin hienoa lopetusta. Myös joitakin kysymyksiä jätetään sopivasti auki.
