Vuonna 1984 valmistunut Karate Kid oli menestyselokuva, joka loi maailmanlaajuisen karatebuumin. Eikä syyttä, nimittäin leffa oli todella laadukas ja ansaitsi suosionsa. Päärolissa Danielina loistanut Ralph Macchio ponkaisi nyt viimeistäänkin superjulkisuuteen legendaarisena kurkipotkukaratemestarina. Myös Avildsen teki loisto ohjauksen ja Pat Morita esitti hyvin vanhaa japanilaista karatemestaria. Mutta sitten elokuvalle ilmestyi kaksi vuotta sen jälkeen jatko-osa. Jatko-osalta odotettiin paljon, mutta kaikkihan tietävät, miten vaikeaa on lähteä tekemään menestyselokuvalle hyvää jatko-osaa. Mutta Avildsen otti tietoisen riskin, ja päätti yrittää.
Leffan alussa muistellaan takautuvasti edellisen osan tapahtumia, että päästäisiin taas tehokkaasti juoneen mukaan. Huomaa heti, että Avildsen on ottanut mallia aiemmin ohjaamistaan Rockysta ja sen jatko-osasta. Karateturnauksen jälkeen elämä alkaa potkia Danielia päähän. Edellisen osan tyttöystävä, Ali, jättää hänet, koska rakastuu erääseen jalkapalloilijaan. Opiseklukaan ei maita. Ja sitten eräänä päivänä Miyagi saa yllättäen kirjeen Okinawalta, Japanista, hänen vanhasta kotipaikastaan. Siinä kerrotaan, että Miyagin isä on hyvin sairas ja kuoleman partaalla. Niimpä Miyagi päättää lähteä hetimiten Okinawalle ja pitkän jahkailun ja pohdinnan jälkeen myös Daniel lähtee mukaan. Siellä nuorta amerikkalaista teinipoikaa kohtaa kokonaan uusi ja kiehtova maailma, omine kulttuurineen ja tapoineen. Mutta reissu ei ole mikään hupimatka. Miyagin vanha ystävä ja sittemmin myös verivihollinen on myös edelleen kuvioissa ja matkasta Okinawalle tuleekin lopulta paljon muutakin, kuin mitä oli aiemmin suunniteltu, eikä Danielkaan jää aivan toimettomaksi, päinvastoin kokonainen uusi seikkailu saa luvan alkaa.
Karate Kid II on siis loppujen lopuksi ihan hyvä elokuva. Näyttelytyö on taas hyvää laatua, siitä takaavat jälleen Morita ja Macchio ja myös sivuosan esittäjät kantavat kortensa kekoon hyvin. Avildsen tekee semmoisen perushyvän ohjauksen, missä ei juuurikaan ole moitittavaa. Tarina etenee hyvin kaavassaan, eikä tylsistymisen hetkiä juurikaan tule. Mutta sitten arvosanaa tälle miettiessäni tuli mieleen ykkösosan loistavuus. Joten pitää siis harkita realistisesti. Loppujen lopuksi Karate Kid II on hyvä jatko-osa, mutta jää silti selvästi ykkösosan varjoon. Elokuvana tämä ei ole mikään merkkiteos, aikalailla semmoinen perustoimintadraama, jota katsoo kuitenkin ihan mielellään.
Suosittelen siis varauksetta kaikille ykkösosasta pitäneille, ja myös muillekkin, jotka etsivät kevyttä toimintaviihdettä vaikkapa lauantai-illan ratoksi.
nimimerkki: Tolppanen
