Billy Brown (Vincent Gallo) pääsee vankilasta. Kusihätä on rampauttava ja eräistä syistä johtuen on hän valehdellut vanhemmilleen aika monestakin asiasta. Mukaan on siis kirjaimellisesti kaapattava apuri ja Layla (Christina Ricci) saa kelvata. Billyn isä Jimmy (Ben Gazzara) on melkoisen kahko ja äiti Jan (Anjelica Huston) on vielä sekopäisempi jenkkifutiksen fani. Noita neljää käsittelee Vincent Gallon esikoispitkä elokuva ja kuvaa sen viimeisen päälle ankeassa ympäristössä.
Ohjauksen lisäksi Gallo vastaa myös käsikirjoituksesta, pääroolista ja vielä musiikistakin. Mitään ihmeellistä kikkailua ei ohjauksessa ole mukana, joskin ainakin Allekirjoittaneelle minimalistinen tyyli, hidas leikkausrytmi ja lauma omalaatuisia kahjoja tuo mieleen John Cassavetesin tyylin. Jähmeä rytmi tekee kerronnasta kuitenkin raskaan mikä on harmillinen haitta, sillä tarinan lähtökohdat ovat tehokkaat.
Pääroolissaan Gallo revittelee antisosiaalisena, epämiellyttävänä ja kolkkona elämän päähän potkimana Billynä joka ei kuitenkaan ole syntyjään paha tai kieroutunut. Vanhempien ollessa täysiä taulapäitä on kuitenkin suorastaan väistämätöntä että poika muodostuu tragikoomiseksi epäonnistujaksi, joskin ohjaajana ja tarinankertojana Gallo näyttää antisankarinsa myös hyvällä hetkellä.
Christina Riccin pikkuruinen ja hiljainen olemus ei ole mikään jyrääjä, mutta hänessä on sopeutumiskykyä, itsepäisyyttä ja hellyyttä jopa piinatulle antisankarille jopa silloin heidän tavatessa vähemmän mukavissa oloissa, mutta hyvä tapa saada ihmiset pitämään toisistaan on pakottaa heidät yhteiseen koettelemukseen. Jyrkkä vastakohta Gallon niljaiselle antisankarille ja sellaisena tehokas.
Ben Gazzara ja Anjelica Huston taas painavat täyttä vauhtia lyhyesti sanoen kahjuina vanhempina joiden tappioista ja epäonnistumisista pidetään ankaran tarkkaa kirjaa ja Gallo rohkeasti rikkoo näennäistä normaaliutta omalaatuisilla kohtauksilla, hypernopeilla takaumilla ja ehtymättömillä käänteillä.
Mukana on hyvä lähtökohta ja vakuuttava, hienovarainen näyttelijäkaarti, mutta heikkoudet ovat anteeksiantamattomia. Rytmi on harmillisen laahaava ja tarina harmillisen päämäärätön, mutta se välittää suurta ankeutta ja yksinäisyyttä ja Mickey Rourke on suorastaan hyytävä cameossaan.
