Muuan mylläri Gunnar Huttunen (Vesa-Matti Loiri) saapuu suomalaiseen kylään, kunnostaa myllyä ja alkaa myllätä kylässä ulvomalla. Ulvomisen perusteella Huttunen mielletään hulluksi. Sanelma Käyrämö (Eija Ahvo) on Huttusen toivonkipinä ja rakkaus, poliisi Portimo (Ahti Kuoppala) pikemminkin ystävä, joka näkee parhaakseen pysyä usein hiljaa. Elokuva seuraa Huttusen ihmissuhteita ja kapinointia yhteiskunnallisia oloja vastaan.
Ulvovan myllärin saattaa hyvinkin helposti tunnistaa Arto Paasilinnan romaanin pohjalta tehdyksi elokuvaksi, jos on nähnyt muita kirjailijan teoksista muovattuja elokuvasovituksia. Meininki on sellaista hieman hullunpuoleista, tragediaa vastaa huumori ja miljöönä toimii supisuomalainen metsikkö, jonka keskelle on tässä tapauksessa kyhätty kylä.
Ulvova mylläri ei ole oikeastaan laisinkaan hauska elokuva, vaan se panostaa romaania enemmän draamaan, mikä voisi olla sinänsä ihan toimivaakin vaihtelua muihin Paasilinnan tarinoiden pohjalta rakennettuihin elokuviin verrattuna. Valitettavasti se osoittautuu kuitenkin suureksi virheeksi, koska ohjaaja Jaakko Pakkasvirta epäonnistuu rakentamaan tarpeeksi vahvaa draamaa ja tarpeeksi aitoja tunteita henkilöiden välille. Arto Paasilinnan mainio tragikoominen teos kieppuilee taitavasti huumorin ja draaman välillä, mutta Pakkasvirta ei kykene moiseen. Ohjaajan olisi pitänyt antaa huumorin kukkia, varsinkin kun pääosassa on itse Vesku, joka nyt jää mestarillisen hulluttelijan roolin sijaan apinamaiselta tuntuvaksi pelleksi. Loirin tulkinta on dramaattisella tasolla hyvä, hulluuksien osalta taas liian laimea ollakseen itselleni mieluinen tällaiseen pääosaan. Jos Pakkasvirta osaisi rakentaa draamaa hienommin, pääsisi Veskun dramaattinen suoritus oikeuksiinsa, mutta nyt niin ei valitettavasti käy. Myös Eija Ahvo jää hiljaiseksi kerhotädiksi, jonka kemia ei kyllä oikein natsaa yhteen Loirin mylläri-persoonan kanssa. Ahti Kuoppala tekee ehkä elokuvan parhaimman roolisuorituksen sympaattisena ja ymmärtäväisenä poliisina, joka on muutakin kuin byrokratian tuottama orjapiiskuri.
Käsikirjoitus on oikein hyvä, vaikka tuntuu jokseenkin kehnohkolta kun miettii elokuvan kokonaisuutta tai yksittäisiä kohtauksia. Niistä puuttuu syvyys, supisuomalainen väkevyys ja voimakas tunteellisuus. Virhe taitaa olla enemmän ohjaajassa kuin kässärissä. Taitava ohjaaja osaisi tunkea syvällisyyttä mukaan, vaikkei käsikirjoituksessa sellaista olisikaan. Ulvova mylläri kulkee hyvin eteenpäin ja siinä on hyviäkin näyttelijöitä. Valitettavasti käsittelytapa on jo turhan tuttu ja tarinakin romaanin jälkeen yllätyksetön. Elokuvalla olisi paljon paremmat mahdollisuudet ilmaista itseään, kun miettii näyttelijöitä ja tarinaa. Nyt kaikki tyssää kuitenkin jyrkästi puolitiehen ellei alikin eikä Paasilinnan kiitettävä kirja yhden miehen kohtalosta, tunteista ja taistelusta yhteiskuntaa vastaan pääse ansaitsemaansa arvoon. Ulvovan myllärin elokuvasovituksen vajoamisen pohjaliejuun saakka pelastaa näyttelijät, tarina ja suhteellisen hyvä kuvaus.
