Supersankarit ovat melkoisen sekava joukko. Niiden joukossa on avaruusolioita, eläinmäiset kyvyt omaavia ihmisiä, psykopaatteja miljardöörejä, invalideja, tieteenharjoittajia ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä ja yleensä ne tulivat olemassaoloon yksilöinä. Kevin Eastman ja Peter Laird lähtivät eri suuntaan, ottivat neljä merikilpikonnaa, ihmistivät, kasvattivat kaikista V-mäisimpään vaiheeseen ihmiselon aikana, opettivat viekkautta ja menestyivät isosti. Jep – [movie=1990]Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat[/movie] hiipivät valkokankaalle tuottaja Michael Bayn piiskaamina.
New York lymyilee rikosaallon kourissa jonka toimittaa Jalkaklaani. Kanava 6:n April O’Neil (Megan Fox) harrastaa tutkivaa journalismia aiheeseen liittyen ja pääseekin jäljille. Sanomattakin on selvää että hän kohtaa nimihahmojen kvartetin: auktoriteetista vastaavan Leonardon (Pete Ploszek/Johnny Knoxville), tieteellisen Donatellon (Jeremy Howard), kulttuurisesti hyperaktiivisen Michelangelon (Noel Fisher) ja viimeisen päälle vihaisen Rafaelin (Alan Ritchson). Luonnollisesti Jalkaklaani pistää veljesten kasvatti-rotan, Tikun (Danny Woodburn/Tony Shalhoub) toipilaaksi Silppurin (Tohoru Masamune) johdolla, joten nelikko joutuu pärjäämään yksin. Sotkuun tarrautuu O’Neilin työkaveri Vernon Fenwick (Will Arnett) ja mutageenin kanssa työskennellyt Eric Sacks (William Fichtner). Paljon on siis elementtejä yksinkertaisessa tarinassa ja luonnollisesti pahisten juoni hyydytetään.
Jonathan Liebesman ohjastelee usean käsikirjoittajan kirjoittaman sopan. Hyvin helpolla huomaa mihin kohtiin käsikirjoituksesta vastaava trio ja ohjaaja ovat kiinnittäneet huomionsa, sillä pitkän linjan fanit saavat silmilleen suunnattoman nostalgia-annoksen, niminelikko kinastelee ja naljailee urakalla ja Silppuri on liiankin hyvin varustettu tehtäväänsä. Valitettavasti se skenaario jonka pitää sitoa kaikki elokuvan elementit yhdeksi, lujaksi kokonaisuudeksi on pelkkä raakile ja lisäksi toiminnan alettua ei minkäänlaista hengähdystaukoa ole luvassa mikä on todella harmillista.
Niminelikon toteutus Klonkku-metodilla hivelee silmiä ja lisäksi jokainen on selkeästi tunnistettavissa oleva yksilö jo kaukaa ja pienet yksityiskohdat kertovat erittäin paljon heistä ja muutenkin nimiroolit ovat toimivia. Harmi vain että hektinen rytmi antaa vain räiskyvimpien persoonien näkyä koko tehossa. Roolitus heidän kohdallaan on tehty erittäin hyvin. Megan Fox katsojan linkkinä elokuvamaailmaan on karkkia silmille, mutta karsismaa hänestä ei saa irti edes hydraulisella puristimella. Will Arnett on hieman pöllämystynyt persoona joka suhtautuu neljään puhuvaan kilpikonnaan ja robottisamuraihin (itse asiassa pelkkä mies puvussa) kohauttamalla olkiaan. Tohoru Masamune (upea nimi) Silppurina on todella häijy, tukee auktoriteettiaan hevosannoksella omaa muskelia ja pukeuduttuaan em. robottisamurain asuun valmistaa lientä purjelaivojen hätämuonasta.
Toteutus on niminelikon suhteen loistava, mukana on paljon bongattavia detaljeja ja toimintaa on luvassa, mutta käsikirjoitus on harmillisen risainen ja monet siinä olevat elementit jäävät pelkiksi hauskoiksi detaljeiksi. Kertakäyttöviihdettä siis – hyvää sellaista, mutta kertakäyttöviihdettä silti.
