Mies nimeltä Ron Koslow tarttui kirjoitusvälineistöönsä ja kirjoitti. John ”Blues Brothers” Landis tuli ja ohjasi, kutsui pari tuttua näyttämään naamaansa leffassaan ja ohjasi vähän eteenpäin. Vähän ajan kuluttua Landis kutsui mukaan vielä pari tuttua lisää… Jossain vaiheessa hän varmaankin huomasi, että ohjauspyörä on irti. Mitäs pienistä, heitetään se mäkeen ja toivotaan, ettei tule puita vastaan. Ei Yön selkään täysin onneton tekele ole, mutta kovin korkeita odotuksia sen suhteen ei kannata asettaa.
Leffan päähenkilö (Goldblum) tottelee nimeä Ed Okin. Miehellä on kaunis vaimo, kiva koti ja ”mielenkiintoinen” työ laskennan parissa. Jokin kuitenkin mättää. Ed ei saa unta. Eräänä yönä Ed lähtee märehtimään ongelmiaan lentokentälle ja siellä heebon tuulilasiin mätkähtääkin sitten nainen (Pfeiffer). Nainen, Diana, on Isossa Pulassa ja koska Ed on viehättävä persoonallisuus, hän kurvaa tytön turvaan, pois John Landisilta näyttävien gangstereiden ulottuvilta. Tämä johtaa tietysti vain syvemmälle hämärään liemeen, jossa polskivat myös Elvis, viiksekäs engelsmanni (Bowie!) ja rantatontin onneton omistaja (Mazursky).
Soundtrack. Ah, se on hieno elämys. Ohjaaja Landis on pyytänyt mukaan legendaarisen B.B. Kingin. Musiikki sopii elokuvan pimeille kaduille ja neonvaloihin. Toisenlaisella veisuulla tämä kaaosmainen cameokavalkadi saattaisi olla tuskallisempaa seurattavaa.
Leffa on erittäin 1980-lukulainen, ainakin ilmeeltään. Pöyheiden kampausten ja hassujen kuteiden keskelle järkevällä juonella ei olekaan asiaa. Sinne ei kuulu oikeastaan myöskään John Landis, jolla tuntuu olleen kameran edessä niin kivaa, että hänen partaansa saadaan pällistellä vähän liiankin kanssa. Pääparia taas on ilo seurata, vaikkei kumpikaan maatajärisyttävään suoritukseen yllä. Yleisesti ottaen Yön selkään jätti kuitenkin positiivisen kuvan. Yllättävää.
