Höm höm höm. Jaahas. Tällaisen leffan John Waters on saanut siis aikaan. Puhuttiin aikoinaan, että huonon maun mestarina tunnettu Waters olisi rauhoittunut 90-luvulle tullessa, mutta hepun uusimmassa ohjaustyössä, A Dirty Shame, siitä rauhoittumisesta ei ole jälkeäkään.
Watersin leffa sijoittuu taas kerran lähiöhelvettiin, mutta ei revi satiiriaan siitä, vaan seksuaalisuuden aiheuttamista reaktioista. Nipottava kotirouva Sylvia Stickles on sulkenut seksuaalisuutensa ja eksoottista tanssia harrastava isotissinen tytär on lukittu ullakolle. Sylvia on yhdessä miehensä kanssa töissä Sylvian äidin elintarvikekaupassa. Sitten sattuu onnettomuus ja Sylvia-parka saa aivotärähdyksen. Seksuaaliset patoutumat pulpahtavat esiin ja siveellisyyttä vaaliva kotiäiti muuttuu pahemman luokan nymfomaaniksi. Pian hän saa kuulla, että aivotärähdyksen saaneita on enemmänkin ja pian koko asuinalue kuhisee seksihullujen ja siveellisten välisestä kamppailusta.
Watersin kokonaisuus on yleensä aina napakka ja irstaiden vitsien alla piilee nerokkuutta sisältävää sanomaa, niin on asian laita tässäkin. Dialogiin on ujutettu Watersin tapaan huvittavia mielettömyyksiä ja elokuva voi sisältää vaikka minkälaisia ylilyöntejä. Näyttelijät omaavat typerää asennetta ja näyttelevät roolinsa hienosti kieli poskella. Johnny Knoxville sopii parhaiten tällaisiin elokuviin ja seksiparantaja Ray Rayn rooli sopii hänelle kuin nenä päähän.
Tämä seksuaalisuuden ylistyslaulu on kokoelma tabujen rikkomista, mutta sisältää myös sanomaa suvaitsevaisuuden puolesta. Hyvän maun rajat rikotaan heti alussa ja alatyylisiä vitsejä pommitetaan sarjatulituksella. Kukkahattutädit ja kiihkouskovaiset saavat maistaa pilkkakirvestä. Välillä A Dirty Shame hukkaa pointtinsa ja on vain härski, jopa vastenmielisen mauton. Kokonaisuuden tunnelma tuntuu siltä, että katsoja hakkaisi samaan aikaan päätään seinään. Ei Watersia terävämmillään, mutta kertakäyttöviihteenä ihan hauskaa katsottavaa. Tarvitsee oikeanlaisen huumorintajun, että A Dirty Shame kolahtaa.
