Hyvätunnelmainen kuvaus nuorten elämästä.

7.4.2006 05:28

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:St. Elmo's Fire
Valmistusvuosi:1985
Pituus:110 min

Elokuvien pääkäyttäjäryhmä on jo pitkän aikaa ollut nuoriso. Ei siis ole ihme, että nykyään tehdään paljon puhtaasti nuorille suunnattuja elokuvia. 1950-luvun Nuori kapinallinen oli tietenkin eräänlainen lähtölaukaus koko genrelle. Varsinainen ”Big Bang” koettiin kuitenkin vasta 80-luvun alussa, jolloin ohjaaja John Hughes alkoi tehdä nuorisoelokuvia liukuhihnalta. Treffit Elmossa mielletään usein Hughesin ohjaamaksi, mutta yllätyksellisesti elokuvan takana onkin Joel Schumacher.

60-luvun Rat Packia mukaillen 80-luvun nousevat, mutta huonosti käyttäytyvät, tähdet tunnettiin nimellä Brat Pack. Näille tähtösille juhliminen oli uskonto, jolloin syntyi myös vaikeita riippuvuussuhteita päihteisiin. Varsinaiseen ”hardcore-ydinjengiin” kuuluivat Emilio Estevez, Anthony Michael Hall, Rob Lowe, Andrew McCarthy, Demi Moore, Judd Nelson, Molly Ringwald ja Ally Sheedy. Lisäksi porukassa pyöri tilanteesta riippuen n. 20 muuta näyttelijänalkua. Treffit Elmossa -–leffassa näyttelee siis melkein koko ”kakarakopla” ja kuvaukset olivatkin joskus varsinaista hullunmyllyä. Kuulopuheiden mukaan ohjaaja Schumacher joutui välillä lähettämään nuoria näyttelijöitä pois kuvauspaikalta, koska niin sekaisin he toisinaan siellä pyörivät. Demi Moore passitettiin jopa katkaisuun kesken elokuvanteon. No, olipahan ainakin lehdillä kirjoittamista.

Itse elokuva on hyvätunnelmainen kuvaus nuorten elämästä. Jotkut käyvät koulua, toisia se ei kiinnosta. Toisilla on selvät tulevaisuuden suunnitelmat, toisilla ei. Kaikki ovat rakastuneita johonkin. Toiset vaan rakastavat henkilöitä, joita eivät voi saada. Jutustelua ja fiilistelyä kavereiden kanssa. Rob Lowe lunasti tässä elokuvassa paikkansa aikansa seksikkäimpänä teini-idolina.

Treffit Elmossa on lopulta hyvä elokuva, jota katsellessa voi haikailla omia nuoruudenpäiviään tai vaihtoehtoisesti samaistua elokuvan nuorien elämään. Riippuen tietysti siitä, tunteeko itsensä vanhaksi vai nuoreksi. Elokuva pitää tsekata myös siksi, että harvoin yhteen elokuvaan saadaan mukaan näin paljon itseään täynnä olevia nuoria näyttelijänalkuja.

nimimerkki: mauge

Arvosteltu: 07.04.2006

Lisää luettavaa