Ystäväni Henryn nähtyäni halusin tutustua Auli Mantilan muihinkin tuotoksiin, siispä videovuokraamosta lähti mukaani Pelon maantiede. Anja Kaurasen kirjaan perustuva elokuva ei mielestäni ihan Mantilan kehutuimpiin lukeudu, mutta mistään ihan toivottamasta tapauksesta ei kuitenkaan ole kyse.
Oili (Räikkä) on oikeushammaslääkäri, joka tutkii rannasta löytyneen ruumiin henkilöllisyyttä. Oililla on poikaystävä nimeltä Eero Harakka (Sorvali), joka on rikosetsivä ja on saanut tutkittavakseen myös tuon saman rantajutun. Pian Oilin sisko Laura (Aino-Elina Lyytikäinen) hakataan, ja tarina saa vieläkin hurjempia käänteitä, kun kuvioihin astuvat Lauran ystävät ja autokoulunopettaja Rainer Auvinen (Sveholm).
Tunnelma on todella tiivis ja sävyt ovat Mantilan tapaan hyvin synkät. Rikostarinana alkava leffa muuttuu hiljalleen Oilin henkilökohtaisten ongelmien kuvaamiseksi, mutta parasta kuitenkin koko filmissä on itse rikoksen selvittäminen. Kuitenkin mielenkiinto pystytään pitämään yllä melkein koko ajan, kun Mantila kertoo tarinaa amerikkalaisten jännityselokuvien elementtejä hyödyntäen. Tuosta huolimatta noin puolessa välissä filkkaa jotenkin leffa menetti tehoansa ja tämä katsoja jäi vähän kaipaamaan jotain enemmän.
Näyttelijät tuovat paljon plussaa. Pertti Sveholm tervettä pelkoa opettavana autokoulunopettajana tekee loistavaa työtä ja hänen kameran edessä työskentelynsä onkin Pelon maantieteen parhaita puolia. Myös pääosan vetävä Tanjalotta Räikkä suorituu tehtävästään läpi kunnialla, mutta niin tekevät myös Kari Sorvali rikosetsivänä (melkeinpä koko elokuvan ainut kiltti mieshenkilö) ja Leea Klemola Lauran ystävänä. Sulevi Peltolankin pitää tietenkin käydä kameran edessä näyttämässä pärstäänsä ja tuo pieni suoritus on tietenkin täyttä Sulevi-laatua.
Mantila ei ole onneksi valmiiksi elokuvaansa pureskellut, vaan katsoja saa itse ajatella omilla aivoillansa. Hahmoilta olisin toivunut hieman lisää syvyyttä, mutta sanoma yksityiselämän rajoista on kuitenkin tärkeä. Tämän mukaan me elämme miesten (joihin minäkin lukeudun) valloittamassa maassa, jossa naisten elämää rajoittavat hyvin paljon miesten ajatukset. Minä luulen olevani vähän liian nuori katsomaan tätä, mutta nyt minulle ainakin aukeni tuon verran.
Realismia elokuvissa kannattavana persoonana pidin leffan realistisesta otteesta. Kuitenkin homma oli jotenkin liian feministinen minun makuuni, joten siinä on pieni kompastuskivi. Joka tapauksessa minä suosittelen tätä hyvien jännityselokuvien, henkilöpainotteisten draamojen ja vahvojen näyttelijäsuoritusten ystäville. Tämä todisti myös, että Mantila ei ole mikään ihan turha ohjaaja.
