Olin nähnyt Steven Seagalin tuotannosta kaikki miehen vanhat klassikot 90-luvulta, mutta tämä yksi oli aina jäänyt jostain kumman syystä katsastamatta. Joka puolella The Patriot, eli suomeksi Patriootti oli aina kerännyt paljon haukkuja osakseen. Monet jopa kehtasivat “ylistää” tätä leffaa Yhden Ilmeen Miehen uran surkeimmaksi leffaksi. Suurena Seagalin fanina en uskonut moisia puheita, vaan ostin leffan suoraan alennuslaarista hulppeaan 1,90€ hintaan.
Kyseessä on Seagalin uran ensimmäinen suoraan videolevitykseen julkaistu elokuva, joten tämä ei siis aikoinaan pyörinyt teattereissa. Juoni vaikuttaa melko kaukaa haetulta, mikä nyt ei ole Seagalin leffoille sinänsä mikään yllätys ollut koskaan. Lihavan punaniskajuntin armeijaporukka levittää maaseudulle Ennisin kaupunkiin jonkinlaista lehmäruttovirusta, joka alkaa kaataa porukkaa petiin ja lopulta alkaa uhata koko ihmiskunnan tulevaisuutta. No, Steven Seagalin esittämän lääkärin (tällä kertaa lääkäri, ihme kyllä ei ex-poliisi…), Wesley McClarenin harteille jääkin sitten löytää vasta-aine nopeasti leviävään pöpöön ja siinä sivussa hänen pitäisi vielä suojella tytärtään ja pelastaa ihmiskunta. Tämä saattaa kuullostaa ihan perinteiseltä Seagal-leffalta, mutta tämä kuitenkin edustaa äijän tuotannossa sitä erikoisempaa kastia.
Seagalin leffat ovat tunnettuja väkivallasta, milloin mies katkoo ranteita hienoilla aikido-taidoillaan, milloin taas hän luo pahiksille uusia ilmareikiä milloin milläkin tuliluikulla. Patriootti on siitä erikoinen Seagal-leffa, että tämä menee melkolailla draamaksi toiminnan sijaan. On mukana toki toimintaakin, ja oikein veristäkin sellaista, mutta mikäli porukka odottaa jotain Kuoleman Merkki – tai Katujen Laki -tyyppistä väkivaltaa, niin sitä ei kuitenkaan ole tällä kertaa luvassa. Seagalin hahmoon on poikkeuksellisesti yritetty luoda enemmän syvyyttä, eikä äijä vain jauha tapansa mukaan paskaa ja iske porukkaa kanveesiin mitä hienoimmilla heitoilla. Seagalilta löytyy niin paljon väkivaltaisia leffoja, ja vaikka niitä syvästi palvonkin, on ihan kiva katsella äijältä välillä tällaista hieman rauhallisempaa leffaa, vaikka miehen kyvyt draamanäyttelijänä ovatkin melko alhaiset.
The Patriot on ihan kiva leffa, jos sattuu pitämään Seagalista vähääkään. Nimenomaan ihan kiva, ei mitään muuta. Ei tämä ole lähelläkään Seagalin legendaarisimpien elokuvien (Nico, Kaappaus Merellä, Vaikeasti Tapettava, Katujen Laki yms…) tasoa, mutta ei tämä kyllä todellakaan kuulu äijän paskimpienkaan leffojen joukkoon. Seagalilta on tullut 2000-luvulla ulos semmoista direct-to-video halpasontaa, että kyllä Patriootti on ihan toistaluokkaa sentään niihin verrattuna. Hyvillä mielin tätä elokuvaa voi kutsua vielä “klassiseksi” Seagaliksi, vaikkei mistään elokuvataiteen merkkiteoksesta olekaan kysymys.
