Poliisin poika on suomalaista kevyttä junttihuumoria a la Jari Tervo. Eikä ole väliä kirjoitanko alkuun pakolla änkemäni ranskalaisen osan oikein vai väärin, sillä olemmehan kansaa, joka kulkee ylväästi vaikka ikivanhassa nahkarotsissa taikka rasismintynkää viljellen! Ainakin jos Jari Tervon teokseen pohjautuvan ja Raid-mies Piiraiseen ohjaamaan terävää ivailua viljelevään leffaan on uskominen…
Vaikka Poliisin poika sisältääkin sen verran karua kielenkäyttöä ja junttimaisen tökeröä/väkivaltaista käytöstä, että kukkishatut kipittävät lähimpään median K18-toivomuksineen, on homma pitkälti parodiaa pikkupubien lepsuista ja voitoista, jotka ryystävät lämmintä olutta ja unelmoivat paremmasta huomisesta. Tai esimerkiksi hyvin (huonosti) suunnitellusta pankkiryöstöstä.
Piiraisen luottonäyttelijät ovat jälleen kerran kantava voima. Eipä voisi kuvitella ketään muuta koheltamaan kännisenä ja aivottomana ryöstökeikan Aivona eli Trampaksena yhtä antaumuksella kuin Kai Lehtinen. Räikeän ruma nahkarotsi pysyy päällä yhtä tiukasti kuin junttiasenne – paikallisissa juoppojen moukarinheittokisassa Rovaniemen kingin maine tosin on kovilla. Ansasta ja Oivasta tuttu Ari-Kyösti “Oiva” Seppo puolestaan taipuu niin surkuteltavaan Lepsu-tollon osaan, että autot yliohjautuvat ja katsojaa naurattaa. Ainakin hymyilyttää. Oivuus ei jää yksin Sepon harteille, vaan Suomen oivin Oiva eli O. Lohtander mönkii paikallisena poliisina vaimonsa tossun alla ja odottaa, että päässä kihahtaisi.
Itse kaivattu pankkikeikka jää harmittavan pieneen osaan leffassa. Kohellusta syntyy kuitenkin jo aiemmin mustan pakokuskin aiheuttaman sekasorron ja Lepsun tyhmyyden ansiosta. Kärkipisteet karkaavat tiettyjen teemojen pakkotoiston ja juonen löysäilyn takia (kirjaa en lukenut, joten vertailuja on turha tehdä). Traagisuutta tuo Maarit Peltomaan esittämän raskaana olevan Marjaanan elämäntilanne – Trampaksen ja Marjaanan suhde on vähintäänkin kriittisessä jamassa.
Vaikka härskiä läppää piisaa, hauskimmat jutut syntyvät laatunäyttelijöiden tilannekomiikkaan eläytymisistä. Varsinkin Lohtanderin takaa-ajot KYR-12:n kanssa ovat jo yksistään keskivertopojot tuovaa katseltavaa. Aivan hulvattoman Siivottoman jutun tasoon ei ylletä, mutta näilläkin kapakanhöyryisillä ja mallaksenmakuisilla eväillä ollaan leffamittarissa paremmalla puolella – siis suomalaisella tv-leffabudjetilla, joka ei lie valtava. Ehkä jonkun Cruisen tauolla nauttiman kaffekupposen valmistukseen käytetyn summan verran, veikkaisin. Anyway, Piirainen osaa hommansa.
