Tarina on yksinkertainen: Opiskelija Helen (Madsen) ryhtyy tukimaan ystävänsä Bernadetten (Lemmons) kanssa Candymanin urbaanilegendaa, joka kuulemma ilmestyy, kun hänen nimensä sanoo viisi kertaa peilin edessä. Helen luulee koko tarinaa ensin pelkäksi huhuksi, kunnes itse kokeilee kaverinsa kanssa kutsua Candymania peilin edessä. Aluksi kaikki on normaalisti, kunnes alkaa kummallisten murhien sarja ja Helen kohtaa Candymanin…
Candyman on kiistatta yksi 1990-luvun parhaimpia kauhuleffoja, joka johtunee eniten sen poikkeuksellisuudesta muihin aikansa teoksiin. Kyseessä ei ole mikään kliseinen teinikauhuleffa (kuten Perjantai 13) vaan hyvin mysteerinen ja kummallinen elokuva, josta erityisesti kiehtovan tekee Candymanin hahmo; Tumma, koukkukätinen ja vahvaääninen sarjamurhaaja jolla on yliluonnollisia voimia (kuten ampiaisten hallitseminen). Tony Todd on ikimuistoinen tämän legendaarisen hahmon roolissa ja tekee kaiken juuri niin kuin pitääkin. Hänen äänensä on tarpeeksi kantava, sekä olemus oikeanlainen. Todd tekee näyttelemisellään Candymanin hahmosta entistä ikimuistoisemman, kuten Robert Englund Freddy Kruegerista aikoinaan. Vaikka Candyman ei olekaan saavuttanut samanlaista kulttiasemaa mitä Freddy tai Myers, on kyseessä silti merkittävä hahmo kauhugenressä, joita ei enää osata luoda.
Leffan tunnelma on erittäin synkkä, joka johtuu pääasiallisesti sen pimeistä, uhkaavista ja epämiellyttävistä tapahtumapaikoista, joissa liikkuminen on vaarallista. Tunnelmaa korostaa kirkkomaiset, lähes jatkuvasti taustalla pauhaavat musiikit. Kauhufilmeissä musiikit ovat erittäin tärkeä osa kokonaisuutta, sillä ilman niitä tunnelma olisi köyhä, eikä katselukokemus läheskään yhtä jännittävä. Onneksi elokuva hallitsee musiikit ja niiden käytön. Myös leikkaukset ovat kauhupätkille tavallisia nopeita ja säkähdyttäviä.
Bernard Rosen ohjaus on melkoisen tehokasta. Tarina etenee kohtaus kerrallaan tapahtumien mukaisessa järjestyksessä ja mukana on paitsi erikoistehosteita myös toimintaa. Rose onnistuu ylläpitämään paitsi jännittävän ilmapiirin, myös katsojan mielenkiinnon.
Candyman on monella tapaa poikkeuksellinen kauhuelokuva. Sitä ei voi suoranaisesti luokitella splatter tai slasher -elokuvaksi, muttei myös miksikään monsterirymistelyksi. Tästä syystä se kolahtaa myös erityisen hyvin allekirjoittaneelle, joka ei yleisesti ottaen 1990- ja 2000-luvun pelottelupätkistä pahemmin innostu.
Elokuvan katsottua herää kysymys, että miksei ohjaaja Rose ole tehnyt enemmän kauhuelokuvia. Tämä leffa nimittäin todistaa, että hän hallitsee tämän lajityypin todella hyvin. Candymanissa kaikki oikeastaan on kunnossa eikä juuri mikään ole huonoa. Se on ehdottomasti uusien kauhuleffojen kärkikastia ja elokuvanakin ehdoton klassikko. Se on samaan aikaan yksinkertaisen tehokas ja monimutkaisen syvällinen. Se on mysteerinen, raaka ja ajatuksia herättävä kertomus sarjamurhaajasta, joka perustuu kuuluisan kauhukirjailija Clive Bakerin romaaniin.
