Ohjattuaan legendaarisen Das Bootin ja vähemmän huomiota keränneen Meren raivon Wolfgang Petersenin olisi voinut jo olettaa unohtavan hyiset pärskeet ja seilata muille vesille. Mutta ei, pitihän sitä Poseidonin tarinasta päästä vääntämään versio tuoreilla efekteillä.
Sen verran Emmerichin koulukunnan hengessä leffa etenee, että tuoreet efektit jäävät myös ainoaksi maineteoksi. Komeissa puitteissa kaikuu toki myös paljon tyhjiä ja uljaita sanoja. Siinäpä sitten syvyyksissä kelpaa vetistellä – tunne ja draama tosin puuttuvat.
Rohkea ratkaisu hypätä nopeasti ongelmiin vaikuttaa ihan hyvältä, kunnes selviää, että ongelmaviidakko on perin kuiva. Vesimassoistakin huolimatta. Tuloksena syntyy 90 minuuttia helvetistä pakenemista, jossa ei ole minkäänlaista ylösalaisliikettä, vaikka superalus kelluukin veden pinnalla ylösalaisin. Tasaisissa merkeissä tietään ulos raivaavat mm. John Lucas, Kurt Russell, aikoinaan jo tappajahain kuohuissa kovia kokenut Richard Dreyfus, tällä kertaa nolostuttavan huono Kevin Dillon ja nouseva tähti Emmy Rossum (ei tosin tällaisten leffavalintojen myötä kauaa).
Poseidon on lopulta iso, “käsikirjoitukseton” mahalasku ennen nimeä, mutta sittemmin lähinnä vain pa*kaa, luoneelta ohjaajalta. Suurin ongelma on, että kaikki sisältö mahtuu pariin promokuvaan. Siinäpä se sitten onkin. Idealta loppuu happi parissa vartissa, väki sinnittelee pitempään.
