Kaikki taivankannen alla tallaajat vauvasta vaariin ovat taatusti joosain vaiheessa elämäänsä törmänneet Asterixiin, tuohon ovelaan pikku gallialaissoturiin joka suojelee roomalaisilta valloittajilta kotikyläänsä apunaan väkivahva Obelix-ystävänsä ja tietäjä Akvavitixin kehiuttämä taikajuoma. Sarjakuva on varmaankin saavuttanut suuren suosionsa juuri siksi että sen rakenne on oikeasti nerokas ja hahmojen hupaisat karikatyyrit helposti omaksuttavissa. Sarjakuvasta on ajanmittaan tullut jopa ranskalaisten trademark, jonka alle on kyhätty mitä vaan aina teemapuistosta lelukrääsään. Piirrettyjen ohella onpa tehty myös pari näyteltyä elokuvaa, lähinnä vastavetona Hollywood-teollisuuden lujalle otteelle Euroopan elokuvamarkkinoista. Kumpikaan elokuva ei ikävä kyllä hyödynnä potentiaaliaan tarpeeksi, mutta tämä jälkimmäinen on kyllä selvästi eheämpi kokonaisuus.
Elokuva pohjautuu siis Asterix ja Kleopatra-sarjakuva-albumiin, jonka tarinan on jokainen taatusti opiskellut ulkoa vaahtosammuttimen korkuisena: Epyktin kuningatar Kleopatra(Monica Bellucci) tulee kiukuspäissään luvanneensa Caesarille rakennuttavansa mahtavan palatsin kolmessa kuukaudessa, tai muuten arkkitehti Numerobis(Jamel Debbouze) päätyy jauhelihaksi. Epätoivoinen Numerobis lähteekin hakemaan apua kylmästä pohjolasta ja pienen suostuttelun jälkeen vanha tuttu tietäjä Akvavitix (Claude Rich) antaa auliisti apuaan palatsin rakennustöissä, kunhan uskolliset apurinsa Asterix (Christian Clavier) ja Obelix (Gerard Depardieu) tulevat mukaan kaukaiseen maaha suojelemaan ties miltä vaaroilta. Ja pääseehän kaverusten uskollinen Idefix-hauveliinikin mukaan ja osoittautuukin varsin hyödylliseksi.
Matkalla kohdataan monenlaista sarjakuvista tuttua vaaraa: jo legendaarisiksi osoittautuneet merirosvot, roomalaisten kostoiskut, luihu kilpaileva arkkitehti etc. Mutta kaikista vaaroista kyllä selvitään jollei älyllä niin sitten nyrkillä. Ja selviäähän sekin Egyptin-matkailijoita askarruttanut seikka miksei sfinksillä ole nenää. Matkailu avartaa.
Sarjakuvista toteutetut näytellyt elokuvat ovat monen raavaan elokuvaharrastajan pahin painajainen. Edellinen Asterix-elokuva ei aina ollutkaan kaunista katsottavaa mutta jatko-osassa on jo onnistuttu hieman paremmin. Pääosin visuaaliset vitsit, ranskalaisten itseriittoiset naureskelut amerikkalaisille spektaakkeleille tyyliin Titanic ja Star Wars sekä melko hilpeät näyttelysuoritukset, parhaana ehkä Gerard Depardieun sarjakuvalle uskollinen Obelix sekä tuntemattomaksi jääneen ranskalaisen suoritus tyypillisille rosvon rooleille naureskelevana tarinan konnana naurattavat suurimman osan ajasta mutta mukana on myös tekohauskaa hymistelyä sekä ilmiselvästi ranskalaisille katsojille tarkoitettuja inside-vitsejä jotka eivät aukene kunnolla vierasmaalaiselle katsojalle.
Teoksen parasta antia ovatkin tyypillisten länsimaisten kassamagneettien pienoisparodiat, joita raina pursuaa. Osansa saa edellämainittujen Titanicin ja Star Warsin lisäksi mm. Matrix loppupään hilpeässä kung-fu-kaksintaistelussa. Kaksilahkeisten katsojien mielenkiintoa pitää yllä myös Kleopatraa esittävän Monica Belluccin sangen avoin vaatetus. Mutta se ei liity tähän.
Kaiken kaikkiaan nostalgisen sarjakuvan melko riskialttiista kuvausyrityksestä on saatu aikaan ihan mukava tapa lapsille ja lapsenomaisille aikuisille viettää yksi lauantai-iltapäivä, mutta ei juuri sen enempää. Kaikkea-kaikille-periaate ei toimi käytännössä, sillä joidenkin kohtausten pitkäpiimäisyys ja teennäisyys tuskastuttaa ainakin henkisesti aikuisempaa mutta monet hersyvät gagit menevät taatusti lapsikatsojilta ohi hilseen. Hupaisa yhden katsomiskerran koko perheen pläjäys, ei sen vähempää muttei juuri enempääkään.
