Die Hard leffat ovat iskeneet minulle aina kovaa. Varsinkin ykkönen, mutta DH:n jatko-osatkin ovat olleet katsomisen arvoisia. Ja jos ykkönen oli paras toimintaelokuva ikinä, niin tämä on kyllä Rennyn paras elokuva.
John McClane odottaa jouluaattona vaimoaan saapuvaksi Washington DC:n lentokentällä. Lehdet ja muut tiedotusvälineet eivät jätä häntä rauhaan missään, ja kysymyksiä Nakatomi Plazan tapahtumista kysellään koko ajan. Valitettavasti terroristit ottavat kentän haltuunsa, uhaten rysäyttää koneita maahan, ja John joutuu taas hommiin…
“Taas kellarikerros, taas jouluaatto! Kuinka tämä sama paska voi tapahtua kahteen kertaan samalle jätkälle?” McClane heittää, ja tästä se sitten lähtee.
Juoni on lähes täsmälleen sama kuin ykkösessä, joten se on aika ennalta-arvattava, ja tätähän on haukuttu mm. juuri ennalta-arvattavuudesta, mutta minkäs teet. Myös väkivallasta on tullut haukkuja, ja totta on, että Herra Harjola alias Harlin lisäsi väkivaltaa hieman, ja siirsi trillerin enemmänkin räiskinnäksi. Ei se mitään, koska juoni kerran on sama kuin ykkösessä, olisi se ollut (jos mahdollista) vielä ennalta-arvattavampi kuin nyt, jos siitä trilleri olisi yritetty vääntää. Selvästi huonompi kuin ykkönen, mutta ihan hyvä silti. Ihan kelpoa mättöviihdettä siis.
SPOILERIVAROITUS:
PS: Kun Willis murjottuna lentokoneesta valuvan bensiinin sytkärillä tuleen, ja toteaa vain: “Holly, here are youre landing lights…” ja sitten alkaa soimaan Finlandia, niin siinä on kunnon menoa!
