Kun 48 tuntia julkaistiin, kovin moni ei ollut kuullutkaan miehestä nimeltä Eddie Murphy. Pääsyy tähän oli luonnollisesti se, että Murphyn paras ja kuuluisin elokuva Beverly Hillsin kyttä julkaistiin vasta kaksi vuotta myöhemmin. Miehessä näkee kuitenkin jo tässä elokuvassa piirteitä, joita mies vahvisti tulevissa menestyselokuvissaan.
Jack Cates (Nolte) on kovaotteinen poliisi, joka puolivahingossa joutuu osalliseksi vankikarkurin kiinniottamiseen. Cates ei kuitenkaan selviä urakasta yksin, vaan hän hakee vankilassa istuvan häkkilintu Reggie Hammondin (Murphy) 48 tunniksi “lainaan”, jotta saisi sen alkuperäisen vankikarkurin takaisin linnaan. Tuosta siis elokuvan nimi.
Tässä Murphyn esikoiselokuvassa mies on juuri sellainen, josta hänet tunnetaan myöhemmissäkin elokuvissa: Suuta soittava moottoriturpa, jonka puhe ajoittain muistuttaa jodlaavan matikkakoiran ääntä ja jonka nauru kasvoi viimeistään Beverly Hillsin kytän myötä legendaariseksi. Nick Nolte oli tämän elokuvan kuvausvaiheessa jo tehnyt kymmenisen vuotta elokuvia, joten homma meni miehellä jo rutiinilla.
Olen katsonut elokuvan monta kertaa, mutta viimeisimmästä kerrasta on kulunut jo vuosia. Muistikuva elokuvasta oli sen verran hatara, että yllätyin ajoittain hauskoista kohdista joita elokuvassa tarjoiltiin. Katselutuokion jälkeen käteen ei kuitenkaan jäänyt paljon muuta kuin sellainen “ihan kivahan tuo oli” –fiilis, ellei huomioon oteta lopputekstien aikana soivaa Bus Boysien biisiä Boys are back in town, jota ei pidä sekoittaa siihen Lizzyn biisiin.
