Tämä on toistaiseksi ainut näkemäni Manaaja -elokuva. Katsoin Alun kaksi vuotta sitten, mutta huomasin vasta äskettäin, että sen on ohjannut Renny Harlin. Pitäähän tälle hatunnosto ja syvä kumarrus antaa jo pelkästään siitä.
Manaaja: Alku iskee päin naamaa heti ensimetreillä raakuuksia ja sadoittain ruumiitaa. Kun tämä visuaalisesti erittäin komea prologina pidettävä osio ohi, on vuorossa se tavallinen rauhallisempi osa ennen kunnon verikekkereitä. Elokuvaa kohtaan minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia. Mielenkiintoinen DVD-kotelon takakannen teksti sai johdateltua hankkimaan elokuvan itselleen ja iskemään sen heti kotona soittimeen. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka odotuksia ei juuri ollut, yllätyin leffan loputtua enimmäkseen positiivisesti.
Ihan toimiva ja jännä juoni tuo katsojan silmien eteen vähän väliä yhä raaempia ja shokeeraavampia kohtauksia. Heikkohermoisempi saa löysät lahkeessa haukkoa henkeään varsinkin loppupuolella käytännössä koko ajan. Suurin osa kauhisteluista on ihan oikeasti kamalaa katsottavaa, eikä sillä huonolla tavalla. Ikävää on vain se, että verellä mässäily ja lohduton, painostava ilmapiiri kääntyy pian itseään vastaan, ja homma alkaa inhottaa sillä väärällä tavalla.
Näyttelytyöstä en oikein osaa sanoa mitään. Pääosan mies ainakin vetää ihan kelvosti.
Kun Manaaja: Alku on loppunut, fiilikset ovat vähän ristiriitaiset, mutta enimmäkseen positiiviset. Olihan kyseessä aidosti pelottava elokuva, mutta tosiaan varsinkin siellä lopussa alkaa mitta olla täynnä raakuuksien osalta. Saattaa kuulostaa nynnyltä, mutta ei tuollaista meininkiä jaksa kovin kauaa yhdellä katsomalla. Kaiken maailman (väärinpäin) ristiinnaulitsemiset, kuolleen lapsen synnyttämiset ja muuten vain ylivedetty mässäilyväkivalta…
Hyvä, mutta ehkäpä hitusen ylivedetty?
