Disneylle vuotta aikaisemmin pätevän Huckleberry Finn -filmatisoinnin tehnyt Stephen Sommers jatkoi samalle tuotantoyhtiölle työskentelemistä ja ohjasi raha mielessään Viidakkokirjan uusintaversion. Vain hahmot on otettu tuosta Rudyard Kiplingin kirjasta, muuta yhteistä ei leffalla ja kirjalla käsittääkseni olekaan. Mukana on romantiikkaa, jännitystä, seikkailua, pinnallista pohdiskelua, dramaattisia kohtauksia ja tietenkin pieni annos huumoria, menestysleffa on käsissä.
Pläjäys alkaa tylsänä luontofilminä, kun noin 5-vuotias Mowgli-poika katoaa viidakon syövereihin. Kiltit eläimet ottavat hänet hoiviinsa ja hänestä kasvaa viidakon tunteva villi-ihminen. Jo nuoreksi aikuiseksi kasvanut Mowgli tapaa vanhat tuttunsa, brittiläisen perheen, jonka palvelija Mowglin jo kuollut isä oli. Kaunis Kitty tajuaa Mowglin olevan hänen vanha rakkautensa ja alkaa opettamaan hänelle lääkäriystävänsä avustuksella elämän tosiasioita. Pian Mowgli oppii jopa puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan. Kittyn tuleva aviomies kapteeni Boone ei kuitenkaan katso ystävyyttä hyväkseen ja aikoo saada Mowglin häipymään kuvioista. Sitten Boone tajuaa, että vain Mowgli tietää tien salaperäiseen aarrekammioon. Onko ihmisten maailmaan tottumaton Mowgli noin helposti johdateltavina?
Viidakkokirja muuttuu vähitelleen romanttiseksi Tarzanin apinoinniksi ja lopulta leffa muistuttaa halpaa Indiana Jones -kopiota. Alkuun tökkivät halvalta näyttävät tehosteet ja kököltä näyttävä leikkaustekniikka. Lopulta homma muuttuu ihan viihdyttäväksi seikkailuleffaksi, jolle on tärkeämpää näyttävä ulkokuori kuin sisältö. Visuaalisesti leffa on varsin näyttävä, varsinkin isolta kankaalta katsottuna leffa pääsisi varmasti oikeuksiinsa, mutta juoni on aika köykäinen ja kliseitä täynnä. Hahmot ovat kaikki jo tuttuja kliseitä ja eläinhahmoista puuttuu Disneyn loistavan piirrosfilmin elävyys, mikä johtuu luultavasti siitä, ettei eläimille ole annettu puhekykyä. Jää vähän sellainen olo, että leffa kyhättiin mahdollisimman nopeasti armottoman rahapulan vuoksi.
Nimekkäät näyttelijät eivät mitenkään pelasta leffaa. Mowglina nähtävä Jason Scott Lee on aika pökkelö, leffan pahiksena nähtävä Cary Elwes on aika mitäänsanomaton ja Kittyä tulkitseva Lena Headey söpöilee näyttelemisen sijaan. John Cleese kliseisenä tohtorina vastaa leffan hauskoista hetkistä ja Sam Neill näyttelee Kittyn isää rutinoituneesti.
Lapsena katsottuna tämä oli ihan jännittävä katsomiskokemus, mutta nykyisin tällainen varman päälle pelattu viihde lähinnä yököttää. Luvassa on kuitenkin komein maisemin maustettua todella kevyttä viihdettä, minkä vuoksi tämän katselee kertaalleen vaivatta läpi. Ala-asteen viimeisiä luokkia vetelevät seikkailumieltä omaavat lapsukaiset saavat tästä eniten irti. Muille suosittelen Disneyn parempaa versiota samasta aiheesta eli sitä legendaarista piirrosfilmiä.
