Jim Duncan (William Holden) rakennutti valtavan pilvenpiirtäjän. Itse asiassa maailman korkeimman. Sen suunnitteli Doug Roberts (Paul Newman) ja avajaisjuhlallisuudet alkavat. Valitettavasti Simmons (Richard Chamberlain) oikoi muutamia mutkia sähköjärjestelmien suhteen ja ei myöskään ollut ainoa joka siihen rupesi. Tulos on tulipalo ja palokuntaa johtaa päällikkö O’Hallorhan (Steve McQueen) ja valitettavasti pilvenpiirtäjien kohdalla heidän hommansa on erityisen hankala.
Irvin Allenin erikoisala oli katastrofi ja tämä 1974 valmistunut tulipalokuvaus tietyssä mielessä on genren kiteytymä. Se tarkoittaa sitä että nimekkäät näyttelijät näyttelevät hahmoja jotka ovat selkeästi heidän kykyjensä alapuolella, mutta tekninen toteutus on hallinnassa. Stirling Silliphantin käsikirjoitus perustuu kahteen samasta aiheesta kertovaan romaaniin ja John Guillermin ohjaa kokonaisuutta, joskin Irvin Allen itse vastaa toiminnallisempien kohtauksien ohjauksesta. Tämä on juuri niin näkyvää kuin vain mahdollista, sillä hurjien, teknisesti erinomaisten ja jossain tapauksessa kauhuelokuvaan sopivien tulipalokohtauksien rinnalla on raskaita draamakohtauksia joiden latteus ja raskaus törkkää pahasti silmiin.
Nimekkäät näyttelijät, McQueen ja Newman etunenässä ovat täysin rooliensa tasalla, mutta käsikirjoitus ei anna paljoakaan tilaa kykyjen näyttämiseen. William Holden jää tyypillisen kärtyksi ukoksi ja Richard Chamberlain yhtä tyypilliseksi nilkiksi. Ikivanhan kaartin Fred Astaire toimittaa hyvän roolin huijarina, mutta jää auttamatta lyhyen roolinsa vangiksi.
Tekninen toteutus ja elokuvan asenne ovat täysin kohdillaan. Palokunta ja muut pelastustoimiin osallistuvat kuvataan puhtaan sankarillisina, mutta myös sellaisina jotka vetäytyvät tilanteen kasvettua heidän voimiensa yläpuolelle ja he myös pelkäävät ja väsyvät. Lisäksi ja luonnollisesti pyroteknikot ovat tehneet pitkiä päiviä, sillä tulinen inferno on todellakin tulinen ja inferno ja ihmissoihtuja nähdään myös useammassa vaiheessa.
Nimekkäät näyttelijät jäävät auttamatta takapenkille, mutta onneksi silkka spektaakkeli (kuvaus, lavastus, tuli) pitää mielenkiintoa yllä. Se on tarpeen, sillä ilman sitä katsoja kuolisi tylsyyteen.
