Harvoin tulee vastaan yhtä kaunista, mutta samalla surullista elokuvaa, kuin Chungking Express on. Se on kuin oodi rakkaudelle ja sen kaipuulle. Vaikka rakkausteema on hyvin vahvasti esillä, on sen kaipuu tärkeämmässä roolissa. Kaikki elokuvan päähenkilöt kaipaavat sitä rakkauden tunnetta, mutta samalla pelkäävät tutustua toisiin ihmisiin, erityisesti epäonnistuneen suhteen jälkeen. Wong Kar-Wai kuvaa tätä asetelmaa kahden osan muodossa, jotka vain teemallisesti liittyvät toisiinsa.
Ensimmäisessä osassa seurataan He Qiwu (Takeshi Kaneshiro) nimistä poliisia, joka on juuri eronnut tyttöystävästään ja käy läpi vaikeita aikoja. Hänen suunnaton kaipuunsa johtaa epätoivoisiin tilanteisiin, mutta samalla yrittäen tukahduttaa tunteensa. Qiwun käyttämä ”viimeinen käyttöpäivä” – analysointi kuvaakin parhaiten hänen mielentilaansa rakkaudesta. Onko rakkaudella viimeinen käyttöpäivä? Entä tunteet? Onko niilläkin viimeinen käyttöpäivä?
” Somehow everything comes with an expiry date. Swordfish expires. Meat sauce expires. Even cling-film expires. Is there anything in the world which doesn’t?”Toisessa osassa seurataan poliisia, joka tunnetaan vain nimellä nro. 633 (Tony Leung). Kuten Qiwu, hänetkin on jätetty ja tämän myötä käy vaikeita aikoja. Hän ei edes pysty huomaamaan sitä, kuinka pikaravintolanmyyjä on rakastunut häneen, vaikka tämä käykin joka päivä hänen kotonaan siivoamassa paikkoja. Mutta 633 huomaa vain tavaroiden hieman muuttuneen. Hän ei pysty näkemään maailmaa omin silmiensä kautta, koska elää vieläkin siinä hetkessä, jolloin hänellä oli tyttöystävä. Elämän pienet tavarat vain muistuttavat häntä tyttöystävästään ja nämä tavarat itkevät hänen puolestaan. Mutta pystyykö 633 tajuamaan sen, että joku välittääkin hänestä?
Juoniselityksen tekeminen Chungking Expressistä, tai mistä tahansa Wong Kar-Wain elokuvasta, on suoraan sanotusti mahdotonta, koska hänen elokuvia ei pystytä kertomaan parilla lauseella, siihen vaadittaisiin romaanin verran tekstiä.
Itku on kummankin osan tärkeimpiä teemoja. Kummatkin mieshenkilöt eivät fyysisesti itke kertaakaan elokuvan aikana, mutta psyykkisesti sitäkin enemmän. Hiki, märkä liina, kastunut asunto ovat näiden miesten psyykkisiä itkuvälineitä: he siirtävät tunteensa näihin asioihin ja itkevät elämäänsä näiden avulla. Tätä he eivät myönnä itselleen, vaan tekevät sen alitajunnan kautta.
” We’re all unlucky in love sometimes. When I am, I go jogging. The body loses water when you jog, so you have none left for tears.” “Did I leave the tap running, or is the apartment getting more tearful? I always thought it would cope okay. Didn’t expect it to cry so much. When people cry, they can dry their eyes with tissues. But when an apartment cries, it takes a lot to mop it up.” “It was such a relief when I saw it crying. It may look different, but it’s still true to itself. It’s still an emotionally charged towel.”Minulta ei riitä sanoja kuvamaan, kuinka hyvä Chungking Express onkaan. Vahvan tarinansa puolesta elokuva onkin näyttelijöiden juhlaa. Ensimmäisessä osassa esiintyvä Takeshi Kaneshiro tekee elämänsä roolin, eikä Brigitte Lin jää kauas loistosuorituksesta. Mutta toisessa osassa esiintyvät Tony Leung ja Faye Wong tekevät niin uskomattoman hyvät roolisuoritukset, ettei tätä paria pysty kukaan voittamaan.
Wong Kar-Wain ikimuistoinen elokuva, Chungking Express, pursuaa täynnä erilaisia teemoja, joiden luetteloiminen ja selittäminen veisi sellaisen romaanin verran tekstiä, joten en jaksa vaivautua selittelemään niitä teidän puolestanne, koska ne pitää yksinkertaisesti kokea. WKW ei myöskään selittele ja väännä rautalangasta, vaan antaa katsojan tehdä omat päätelmänsä.
Ja seuraavan kerran kun kuulen The Mamas and the Papas –yhtyeen biisin California Dreaming, en voi kuin ajatella sitä tunnetta, jonka Chungking Express aiheutti. Tämän parempaa rakkausaiheista elokuvaa ei pystytä enää tekemään, eikä toista samanlaista löydy. En enää ikinä pidä rakkautta selvänä asiana. Olen nyt avannut silmäni maailmalle.
