(kolmannen kappaleen lopussa spoileri)
Kanji Watanabe (Takashi Shimura) saa tietää kärsivänsä vatsasyövästä. Elinaikaa arvioidaan olevan noin puoli vuotta. Koko ikänsä toimistohommia paiskinut Kanji alkaa arvostaa elämää uudella tavalla ja päättää lopulta rakennuttaa leikkipuiston.
Etenkin Samurai-leffoista monille tuttu Akira Kurosawa on tehnyt [I]Ikirusta[/I] poikkeuksellisen vahvan ja surumielisen ankean draamaelokuvan verrattuna lukuisiin Hollywood-tuotoksiin. Elokuva on kaikin keinoin kliseistä riisuttu, eikä mukana ole turhia juonenkäänteitä tarinaa vauhdittamassa. Mielenkiinto säilyy seuraamalla päähenkilön matkaa kohti kuolemaa. Sisältö on tarpeeksi rikas, täynnä ajatusta, tunteita ja elämää eikä pääasia olekaan tarinan yksinkertaisuudessa, vaan siinä miten mestarillisesti se on toteutettu ja kerrottu. Kurosawa hallitsee tunnelman luomisen tasapainottamalla iloa ja surua. Vaikka optimismia on mukana, vallitsee elokuvassa alusta alkaen suuri synkkyys. Ankeus ja elämän tärkeys välittyvät katsojalle purevan voimakkaasti ja suoraan, mutta hitaasti ja varmasti.
Käsikirjoitus tuntuu etenevän sitä mukaa mitä elokuvakin. Ikään kuin kohtaukset vain seuraisivat toisiaan. Tällaisen leffan kohdalla se toimii erinomaisesti. Ei ole näet väliä minne päähenkilömme seuraavaksi menee, sillä jokaisessa kohtauksessa on tarkoitus keskittyä Kanjin elämäntilan ja ajatusmaailman kuvaamiseen sekä niiden heijastamiseen erinäisten tapahtumien kautta. Tarina antaa Kurosawalle melko vapaat kädet. Ohjaaja ammentaa hienosti syvällisyyteen ja ihmisyyteen sekä arvomaailmaan, jota voi näin murheelliselta juonelta odottaakin. Tavallista kenties hitaammalla kerronnalla päästään riittävästi seuraamaan henkilön luonteen muutosta. Se, että päähenkilö pysyy jopa mystisenäkin hahmona, on vain positiivinen juttu. Katsojan tulee itse ymmärtää näkemänsä ja ihmisen tuska, eikä siihen juurikaan vaikuta poikkevatkin luonteemme ja tapamme, vaan yksinkertaisesti se, että me olemme ihmisiä. Mitä väliä sillä on, mitä kyseinen hahmo syö, jos hän kerran aina oksentaa sen ulos? Saman kysymyksen voi esittää elokuvaa kohtaan: Mitä väliä mitä Kanji tekee, jos kerran tiedämme hänen kuolevan? Kurosawan pointti lieneekin juuri siinä, että pohjimmiltaan olemme samankaltaisia olentoja. Tämä seikka tulee hyvin ilmi elokuvan loppupuolella, jossa Kanjin kuolema herättää hautajaisseurueessa närää ja ahdistusta, jopa syyllisyyden tuntoa ja surua.
Takashi Shimura tekee unohtumattoman roolisuorituksen kuoleman pelkoa potevana Kanjina ilman ylinäyttelyä. Hän on kuin aidosti kuoleva ihminen, kuin Kurosawa olisikin vain dokumentoinut Shimuraa. Mutta koska tiedämme ettei näin suinkaan ole, voimme vain ihmetellä Shimuran näyttelijätyön taidokkuutta. Hänen ansiostaan katsoja voi heijastaa Kanjin tuskan itseensä pohtimalla, mitä itse tekisi tuossa tilassa. En usko, että kukaan amerikkalaiskasvo koskaan tai missään olisi voinut Shimuran väkivahvalle omistautumiselle mitään. Shimuralta en ole vielä toistaiseksi muita elokuvarooleja nähnyt ja silti hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen heti ensimmäisellä kerralla. Muukin näyttelijäjoukko osaa hommansa kiitettävästi.
[I]Ikiru – tuomittu [/I] tutkii ennen kaikkea elämän merkitystä antaen siihen lopulta jonkinlaisen vastauksenkin, jonka voi toki tulkita monella tavalla. Pyrkimys onnellisuuteen on tärkeää, mutta kuinka moni todella tajuaa sen merkityksen ja on valmis tekemään sen vuoksi edes jotakin? Voimme vain kysyä itseltämme, miten elämämme käytämme? Kuoleman lisäksi sen ajatuksen osaa herättää ainakin tämä ainutlaatuinen mestariteos. Akira Kurosawa vie meidät syvälle byrokratian, ihmismielen, ympäristön ja filosofian maailmaan tarjoten meille sellaisen viisauden oppitunnin, jota on syytä kunnioittaa. Ei ihmisen mikään suoranainen pyhimys tarvitse olla, mutta edes aidosti onnellinen. Toden totta toivon, että jonain päivänä ihmiset ymmärtävät katsoa tämän elokuvan sisäistäen sen itseensä. Tässäkin on kaiken kurjuuden keskellä sitä vaatimatonta viattomuutta ja kauneutta. [I]Ikiru[/I] on kuin ihmisen koko elämä vähän päälle kahdessa tunnissa. Uskomaton saavutus.
