Stranger than paradise on amerikkalaisen elokuvantekijän Jim Jarmuschin yksi hienoimpia töitä. Elokuva voitti parhaan kuvauksen palkinnon Cannesin filmifestivaaleilla vuonna 1984. Stranger than paradise kertoo tavallisen kaupunkilaismiehen Willien (John Lurie), hänen parhaan ystävänsä Eddien (Richard Edson) ja Willien serkun Evan (Eszter Balint) tavallisesta arkielämästä. Willie oleskelee rauhassa kotonaan odottaen vierasta, itse asiassa epätoivottua sellaista siinä mielessä ettei hän jaksaisi toimia lapsenvahtina kymmentä päivää. Kun oveen sitten koputetaan on vieras hänen serkkunsa, joka on asunut monta vuotta Budapestissa ja päättänyt tulla takaisin Amerikkaan, ainakin joksikin aikaa.
Willie ja Eva oleskelevat seuraavat kymmenen päivää keskenään lähinnä sisällä katsoen matsia, puhuen paskaa tai olemalla vain hiljaa. Siinä sivussa käy heidän luonaan naamaansa vilauttamassa Willien paras ystävä Eddie (Richard Edson), joka tutustuu myös hyvin Evaan (Balint). Kun kymmenen päivää on kulunut, jatkaa Eva matkaansa Ohioon äitinsä luokse ja jättää Willien ja Eddien pölyiseen kaupunkiin.
Vuosi vierähtää leppoisasti ilman että mitään järin erikoista olisi tapahtunut kummallekkaan miehistä. Sitten eräänä iltana käy niin ihmeellinen tuuri, että Willie ja Eddie voittavat uhkapelistä sen verran rahaa, että päättävät lähteä ajelemaan ympäri Amerikkaa, sinne minne kaasujalka ikinä viekään. Kesken kahden miehen road-tripin, saa Eddie päähänsä ajatuksen, hehän voisivat ajaa Ohioon tervehtimään Willien tätiä ja serkkua Evaa. Ja tämähän ehdotus käy Willielle. Ohiossa ollessaan he saavat päähänsä lähteä etsimään “Paratiisia”, joka olisi kaikille kolmelle hyvä paikka olla. Niinpä he suuntaavat autonsa nokan kohti Floridan hiekkarantoja ja palmupuita, ja lähtevät etsimään “Paratiisia”.
Jim Jarmusch on todella tehnyt jälleen loistotyötä kameran takana. Elokuva on kuvattu uskomattoman hienosti (mikä on toki tyypillistä Jarmuschille) ja elokuvan valaistuspuolikin on hoidettu kunnialla. Mustavalkoisessa filmissähän valaistus on ehdottoman tärkeää. Jarmusch on valinnut myös elokuvansa näyttelijät huolella ja he kyllä osaavat hommansa. John Lurie vetää hienon roolisuorituksen, esittämällä vain aivan tavallista ihmistä, joka ei varsinaisesti puhu mitään järkevää. Juuri siinä se hienous piileekin, näyttelijät osaavat olla niin vähäeleisiä, että voisi vaikka luulla katsovansa dokumentti-elokuvaa. Nämä kaksi seikkaa juuri ovatkin elokuvan arvokas suola, sillä elokuvan juoni nyt on vähän niin ja näin. Oikeastaan se ei ole millään tavalla erikoinen, eikä loppujen lopuksi edes kovin hyvä.
Ilman hienoa kuvausta ja loistavaa näyttelytyötä Stranger than paradise olisi ale-hallien tusinatavaraa. Kuulin elokuvaa kehuttavan kovasti, ja olihan se sentään Jarmuschin leffa, niin että kiinnostuin siinämäärin että menin ja ostin sen. Ikävä kyllä DVD:ssä on jenkkien aluekoodit, niin että se täytyi vilaista tietokoneella. En pettynyt pätkääkään, Stranger than paradise nimittäin tarjosi tosiaankin rahoille vastinetta. Elokuvaa ei ole kyllästetty vauhdin tunnulla, ei tosiaankaan. Itse asiassa se on jopa hiukan mateleva (mutta ei huonolta kantilta katsottuna). Niinpä suosittelisin elokuvaa enemmänkin nille jotka ovat siunattu hyvillä istumalihaksilla, ja niille jotka arvostavat elokuvia joissa ei tapahdu mitään. Tässä vaiheessa sitä pitäneekin sanoa elokuva kokonaisuudessaan yhdellä sanalla: Erinomainen.
nimimerkki: mörssäri
