Ronald ja Reggie Kray, nuo kuuluisat Itä-Lontoon kauhukaksoset, nousivat vähä vähältä pelätyiksi gangstereiksi, jotka aiheuttivat paniikkia virkavallan ja verivihollistensa keskuudessa. Toisaalta he olivat ihailtuja oman kylän poikia, jotka pitivät huolen siitä, että asumapiiri pysyi oikeudenmukaisena sen omille kasvateille ja elijöille. Veljeksistä kasvoi, rikollisuuden avulla, vaikuttavia liikemiehiä. Heistä tuli pintaliitopaikkojen vakioasiakkaita, joiden kanssa julkkiksetkin halusivat näyttäytyä. Koko kulissi tietenkin lopulta romahti, mutta tuhkaan jäi myytti, joka toisten mielestä on häpeällistä totuudenvääristelyä, mutta on myös niitä, jotka vaalivat Kray-veljesten muistoa lämmöllä ja kaipuulla.
Elokuva, The Krays, kertaa näiden identtisten kaksosten elämäntarinan läpi. Se alkaa aivan lapsuusvuosista, jolloin tuskin kukaan näki merkkejä heidän tulevasta niin sanotusta urastaan. Isoisä opetti pojille nyrkkeilyn salat ja toi ensimmäiset aggressiiviset tuulahdukset heidän elämäänsä. Se ei kuitenkaan ollut hälyttävän vaarallista, koska kyse oli puhtaasta harrastuksesta tai jopa intohimosta. Sykäys poikien alamäelle lähti epäonnistuneesta asepalveluksesta. Tämän jälkeen he huomasivat, että pelon ja väkivallan ilmapiirillä voidaan saavuttaa yllättävän paljon asioita, joihin toista kautta, byrokratian vaikutuksesta saattaisi mennä vuosia. Oivallus oli ratkaiseva. Tie kohti palvottua ja pelättyä rikollisuraa oli alkanut.
Krays-veljesten elämä toimi innoitteena jo vuonna 1980 tehdylle Long Good Friday elokuvalle. 90-luvun alussa rakettimaisen nousun elokuva-alan kiinnostavimmaksi käsikirjoittajaksi tehnyt Philip Ridley jäsensi veljesten tarinan uudelleen. Ridleyn ote oli brutaalin väkivaltainen ja hän pyrki tekemään tarinan enemmän poikien näkövinkkelistä. Hän siis jollain tavalla sympatisoi näitä poikia. Tämä tietenkin aiheutti tietyissä piireissä närkästystä ja alkoi puheet rikollisuuden ihannoinnista. Kritiikki oli lujaa siksikin, että elokuvan konsultoinnissa käytettiin hyväksi oikeita Krayn veljeksiä, jotka olivat tuohon aikaan siis vielä elossa, istuen elinkautisiaan vankilassa.
Elokuvan ohjaajaksi kiinnitettiin melko nimetön Peter Medak, jonka ura oli ollut toki pitkä ja ansiokas, mutta leipätyö oli tehty enimmäkseen tv:n parissa. Tv:ssä työskentely ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa häpeäksi, koska Medak on lähes poikkeuksetta ollut tekemisissä vain ykkösluokan projektien kanssa. Muutaman mainitakseni tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi: Avaruusasema Alfa, Ammattilaiset, Hart & Hart ja Remington Steele.
Medak säilyttää elokuvassaan Ridleyn väkivaltaisen otteen, joka mielestäni sopii perustellusti tämän tyyppiseen elokuvaan. Itse asiassa elokuvan ilmapiiri ja tunnelma huokuu paljon samanlaista värinää, josta De Palman Scarface tunnetaan. Väkivalta ja viha ryöpsähtävät ilmoille aina yhtäkkiä ja täysin odottamatta.
Scarfacesta tutulle äiti-poika -suhteelle on tässä annettu paljon näkyvämpi rooli. Krays-veljesten äiti ei hyväksy poikiensa väkivaltaista uraa. Äiti pyrkii jopa alitajuisesti kieltämään kokonaan sen faktan, että hänen poikansa tekisivät mitään pahaa. Kaikki maine ja mammona on tullut hänen ajatusmaailmassaan hyvää ja kunniallista tietä. Tietenkin tällainen paranoiassa eläminen ei selväjärkiseltä äidiltä suju aina täysin epäilyksittä.
Väkivallan ja rahavallan lisäksi elokuva tarjoaa mielenkiintoista ja jäntevästi rakennettua biografiaa ja omasta mielestäni hyvinkin onnistunutta ajankuvaa, jonka parissa kaikkien gangsterielokuvan ystävien luulisi viihtyvän sutjakkaasti. Itselleni tämä oli poikkeuksellisen intensiivinen kokemus.
Mafiaelokuvista tykkääminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että hyväksyisin täysin tällaiset menettelytavat, jossa väkivallan avulla pelotellaan ihmisiä ja kerätään heiltä suojelurahaa, jonka myötävaikutuksella voi lunastaa itselleen toimintarauhan. Sen sijaan ihailen kyllä sitä, että joiltakin löytyy vielä pokkaa haastaa tämä ns. virallinen yhteiskunnallinen järjestelmä, jollain muulla tavalla kuin näennäisdemokraattisesti äänestämällä. Erilaisten mafioiden ja muiden äärijärjestöjen toiminnassa on nähdäkseni aina ollut pyrkimys luoda jotain uutta tai ainakin häivyttää pois joitain vanhoja yleisesti tiedossa olleita epäkohtia, joihin virallinen yhteiskunta ei ole kyennyt tai edes halunnut puuttua. Tähän kapinointipointtiin perustuu myös Krays-veljesten toiminta ja sen pohjalta heidän saamansa huomattava suosio. Itä-Lontoossa saatetaan vieläkin muistella hyviä 50- ja 60-luvun aikoja, jolloin Krays-veljekset pitivät huolen siitä, että ympäristössä oli hyvä asua ja elää. Kaikki eivät todellakaan siis ole sitä mieltä, että veljeksistä tuli rikollisia pelkästään pahuuttaan, vaan ymmärretään se, että poikien toiminnan taustalla oli halua muuttaa maailmaa edes paikallisella tasolla.
Krays on elokuvana melko piiloon jäänyt tapaus. Tämä johtunee näyttelijäkaartin nimettömyydestä. Itse en tunnistanut kuin yhdet kasvot, jotka omisti Steven Berkoff. Hän tuli tutuksi erityisesti Bond-pahiksena. Kray-veljeksiä näyttelevät oikeat veljekset eli Gary ja Martin Kemp. Roolihahmojensa tapaan he eivät kuitenkaan ole kaksoisveljeksiä. Kempin veljekset muistetaan 80-luvun alkupuolella suosionsa huipulla olleesta bändistä Spandau Ballet, joka teki erityisesti romanttissävytteisiä pop-/rockballadeja. Kempin veljekset (kuulostaapa kovin suomalaiselta) pystyivät tekemään ainakin minuun syvän vaikutuksen tämän elokuvan pohjalta. Näyttelemisen saralla on ehkä kehitettävää, mutta poseeraukset ja kasvojen pienet nyanssit ovat kohdillaan. Veljeksillä on rock-starojen karismaa ja se välittyy elokuvan kautta viileinä katseina ja hurjina eleinä, jotka sopivat tähän ultraväkivaltaiseen maailmaan.
Elämänkertaelokuvat ovat aina jostain syystä kolahtaneet minuun keskimääräistä kovempaa ja on hienoa, että niitä rakennetaan myös hieman synkemmissä vesissä kahlanneista tyypeistä. Tietysti aina tällaisissa projekteissa lentelee syytöksiä rikollisuuden ihannoinnista ja siitä, että sille luodaan glamourhohtoinen tähtikaari. Syyttäviä sormia voidaan kuitenkin aina muistuttaa siitä, että yhteiskunta on alun perin muokkautuessaan luonut otollisen maaperän järjestäytyneen rikollisuuden syntymiselle. Myöhemmin on ajauduttu tilanteeseen, jossa rikollisuus työllistää miljoonia ihmisiä maapallolla. Tuskin länsimaista kulttuuria pyörittävä rahan, vallan-, ja politiikanmahti enää edes vilpittömästi haluaa kitkeä kaikkea rikollisuutta pois. Se on monessa suhteessa hyvä verho. Sen sijaan Krays-veljesten vilpitön halu oli nimenomaan rauhoittaa oma väkivaltainen asuinympäristö. Metodina oli vanhan kansan ajatus siitä, että sillä se lähtee, millä on tullutkin.
nimimerkki: mauge
