Syvä Uni on Howard Hawksin ohjaama Hollywoodin kultakauden FIlm-Noir rikoselokuva. Se perustuu mestarillisen dekkarikirjailija Raymond Chandlerin samannimiseen romaaniin, jonka pohjalta kirjailija yritti alkuun itse työstää kässäriä, mutta siirsi vastuun sitten varsinaisille käsikirjoittajille, koska ei pystynyt esimerkiksi työskentelemään ilman väkevää humalatilaa. Lopputulos on joka tapauksessa yksi parhaita elokuvia ikinä ja mahdollisesti oma suosikkini kaikista 40-luvulla tehdyistä elokuvista.
Kovaksi keitetty, mutta epävarma yksityisetsivä Philip Marlowe (Yksi ikuinen suosikkini, aina loistava Humphrey Bogart) saa Kenraali Sternwoodilta toimeksiannon ottaa selvää hänen tyttäreensä kohdistuneesta kiristysvaatimuksesta. Kevyt kenkäisen tytön kiristystapaus alastonkuvalla vaikuttaa pikkujutulta, mutta paisuu kuitenkin huomattavasti isommaksi jutuksi kuin Marlowe olisi voinut uskoakaan.
Elokuvan käsikirjoitus on sen kantava voima. Vaikken ole lukenut Chandlerin romaania on tunnelma käsinkosketeltava. 40-luvun Los Angeles on armoton paikka, kovanaamaisia rikollisia ja puolikorruptoituneita poliiseja (aikansa sensuuri puuttui kuitenkin Chandlerin poliisikuvaan vielä tässä elokuvassa enemmän kuin myöhemmissä filmisovituksissa.) eikä koskaan tiedä keheen luottaa. Ikäisekseen juoni on jopa huomattavan sekava ja aukesi itselleni kunnolla vasta kolmannella katselukerralla. Sekava kuitenkin hyvässä mielessä, tarina suorastaan haisee viskille jonka vaikutuksen alaisena Chandler sen rustasi.
Tunnelma on erittäin autenttinen ja ainoa mikä sen tielle tulee on elokuvan 67 vuoden ikä, välillä lavasteista näkee että nyt heilutaan studiossa, mutta käsittääkseni ulkona kuvaaminen oli vielä tuolloin huomattavan hankalaa. En usko että -47 olisi oikeastaan paremmin voitu Chandlerin visiota kääntää elokuvaksi. Myöhemmin siinä ollaan onnistuttu ehkä hivenen paremmin, mutta ilmestymisvuonnaan tämän veroista elokuvaa tai Chandler filmatisointia ei ollut olemassakaan. (Edellisen vuosikymmenen Scarface pääsee tosin lähelle)
Syvä Uni edustaa oikeastaan joka osa-alueella elokuvaa ja film-noiria parhaimmillaan. Ikäisekseen jenkkielokuvaksi se on erittäin uskalias ja synkkä teos. Tummaa puhuvat otokset, kamerakulmat ja lavasteet luovat aikaansa edellä olevan tunnelman. Elokuvassa on seksuaalista latausta, mikä on poikkeuksellisen intiimiä ja puhuttelevaa ottaen huomioon valmistumisvuoden 1947.
Se sisältää poikkeuksellisen paljon karuja väkivaltakohtauksia ja viittauksia huumeiden (todennäköisesti oopiumi tai morfiini) käyttöön. Yhdysvalloissa oli iso osa huumeista kielletty 30-luvulla, eikä näiden entisten lääkkeiden käyttöä enää 40-luvulla painettu niin villaisella, toisin kuin vielä 20-luvulla jolloin ne olivat vielä normaalimpi osa yhteiskuntaa. Lienee ihan syystäkin, että se herätti kohua kotimaassaan ja joutui ulkomailla (määrittämättömästä syystä myös Suomessa muutamaksi vuodeksi kiellettyjen listalle) usein kielletyksi.
Philip Marlowen hahmo on suosikkejani kautta aikain kaikista fiktiivistä hahmoista. Jatkuvia nokkeluuksia sutkautteleva veijari on rikollisten maailmassa kotonaan, mutta kuitenkin vieraana. Hänelle on liikaa sydämettömien konnien väliinpitämättömyys ihmishenkeä kohtaan, mutta hän keksii aina keinot ja selviää. Marlowe on neuroottinen ja epävarma, huumorinsa taakse piiloutuva älykäs etsivä, entinen poliisi. Humphrey Bogart ei ehkä paras Marlowe kautta aikain ole, mutta yksi parhaista. Hahmon ja kirjojen pintapuolinen tunteminen ennen katsomista lienee suvaittavaa mikäli tarinasta haluaa kaiken mahdollisen irti.
Elokuvan naisrooleissa nähtävät eivät oikeastaan hetkauta kummallisesti vaan tekevät osansa. John Ridgely päälimäisenä jää mieleen Eddie Mars nimisenä isokihona ja aina yhtä mestarillinen Elisha Cook Jr. pikkukonnana, joka ei vain sovi kovien kaverien hartioiden väliin. Elokuvassa ei oikestaan esiinny iälleen tyypillistä ylinäyttelyä mikä oli ilo huomata.
Kaiken kaikkiaan Big Sleep on yksi kovimmista pätkistä mitä olen koskaan nähnyt ja se on pitänyt pintansa vanhojen rainojen sarjassa, jossa ainakin itse olen elokuvaharrastuksen edetessä tullut huomattavasti kriittisemmäksi. Todellinen rikoselokuvan ja film noirin klassikko, vaikkei todennäköisesti kirjan veroinen niin siltikin suuri taideteos ihan itsenäisenäkin.
