Jos vaikka aloitetaan sillä, että Nora Robertsin kirjan alkuperäisen kirjan nimi on Sanctuary. Ja suomennoksen nimi on Vaarallinen turvapaikka. Joten tottahan toki leffaversion nimi on Intohimon ansassa!
Intohimoa tässä tv-jännärissä ei kuitenkaan ole, mutta menneisyyttä kammoksuvia ihmisiä senkin edestä. Typistetty ”Ansassa” olisi paljon osuvampi nimivalinta, sillä he (minä mukaan lukien), jotka eivät aloitettua leffaa yleensä tohdi kesken jättää, hukkaavat elämäänsä tämän elokuvan myötä. Etenkin kun juonikuvio on selviö hyvin aikaisessa vaiheessa.
Vaan parjaus sikseen. Elokuvassa kolmekymppinen, sangen hehkeä ja valokuvausta harrastava nti Jo Ellen Hathaway on joutunut stalkkerin ahdistelemaksi ja pakenee Chicagosta kotisaarelleen. Siellä odottaa paitsi raskas menneisyys ja pakkorakkaus mutta myös se paha ahdistelija. Välillä näyttää jopa siltä kuin ruudulla pyörisi jokin Harper’s Islandin serkkufilkka, tai ainakin myrskyisästä saaresta, teinitasolle jämähtäneistä ihmisistä ja pahiksen henkilöllisyysarvuuttelusta energiansa hakeva lähisukulainen.
Näyttelijäpuolen kannalta on jopa sääli, että käsikirjoitus on nähdyn kaltainen, pari ainesosaa taikinastaan (lue: pari syvyystasoa ratkaisevista hahmoistaan) kadottanut pannukakku. Suuri osa näyttelijöistä nimittäin ihan oikeasti yrittää. Pieni talo preerialla -sarjan Ingalssin Laura eli Melissa Gilbert on toki tuomittu säntäilemään sinä b-tuotteen silmänilona, mutta hän tekee sen hyvin siedettävästi. Muutenkin saaren väestä maalautuu pääpuolin sympaattinen kuva ja vain nuoruuden rakastettuna kuvioihin pölkkymäisenä ja rehvakkaana asteleva Costas Mandylor (Saw-elokuvien Hoffman) on jokseenkin ärsyttävä ilmestys.
