Splice on elokuva, joka herättää tunteita. Mukana on inhoa, hämmennystä, ihastusta ja pelkoa. Samanaikaisesti inhimilliset ja vieraat olennot ovat olleet mukana Scifi-kuvastossa pitkään (esim. E.T. & Predator). Splice keskittyy kuitenkin inhimillisen ja vieraan sekoittamiseen monia lajityyppinsä edustajia hanakammin, sillä se keskittyy kokonaisen kasvutarinan kuvaamiseen. Tämä asia on elokuvan selkeä vahvuus, mutta toisaalta myös haaste.
Adrian Brody ja Sarah Polley hyörivät elokuvan tutkijapariskuntana, joiden elämään sekoittuu varsin intiimisti kokeiluksi tarkoitettu geenimuunneltu olento, joka yllättäen alkaa kehittyä vauhdilla. Olennon kasvaessa saa se yhä enemmän inhimillisiä piirteitä – aikuisuuden kynnyksellä se muuntuu lähes ihmiseksi. Nuorta “naista” näyttelee loistavasti suurelle yleisölle tuntematon Delphine Chanéac. Roolisuoritus pitää sisällään sopivasti herkkyyttä, hämmennystä ja koko ajan tuntematonta, vierasta uhkaavuutta.
Elokuvassa on käytetty aitoa näyttelytyötä, joka on yhdistetty taidokkaasti tietokoneanimaatioon. Mitään keinotekoisen näköistä ei ole havaittavissa varsinkaan Delphinen esittämässä aikuistuneessa hahmossa. Elokuvalle voikin antaa visuaalisesta – puistattavasta ja ihastuttavasta – ilmeestään täyden kympin.
Splicen heikkoutena voi pitää liian kunnianhimoisen kokonaisuuden tavoittelun. Elokuvassa riittää yllätyksiä, ja osa niistä tuntuu melko epärealistisilta. Loppupuolella mennään asioissa eteenpäin, että heikompaa hirvittää ja kyynisempää naurattaa. Tästä puutteesta huolimatta elokuva on melko onnistunut kokonaisuus, joka pyörii mielessä vielä katsomista seuraavana päivänä.
