Fritz Honka (Jonas Dassler) norkuu St. Paulin juottoloissa. Hampurissa siis ja ajankohta on 1970-luvun Länsi-Saksa. Hänen historiansa on surkea, nykyhetkensä surkea ja kaiken lisäksi hän on ryypätessään väkivaltainen. Niin väkivaltainen että hän murhaa muita epäonnisia. Soppaan liittyy myös Gerda Voss (Margarete Tiesel) ja Siggi (Marc Hosemann) on saman puun ihmissatoa kuin Fritz on.
Sarjamurhaajat fiktiossa ovat superälykkäitä, charmikkaita sosiopaatteja ja pelaavat monitasoista shakkipeliä viranomaisia vastaan ja kyseisen juonittelun panoksina ovat ihmishenget. Todellisuudesta löytyy sellaisia tyyppejä kuin [movie]Zodiac[/movie] joka antaa hieman uskottavuutta mielikuvaan. Sitten ilmaantuu [movie]Henry Lee Lucas – sarjamurhaaja[/movie] joka tylysti kopauttaa mielikuvaa takaraivoon vasaralla. Saksassa eksoottisen [I]türkische[/I] Fatih Akin lopullisesti murhaa em. elegantisti pahan [movie]Hannibal[/movie]-mielikuvan elokuvalla mikä näyttää (historiallisesti validin) murhaajan puhtaasti inhorealistisella tavalla. Fritz Honka on tyhmä, juoppo ja päissään hillittömästi riehuva näljäke. Tämän murhat ovat kömpelöä toikkarointia (silti tappaa) ja tämän töpeksivä rikosvyyhtikin katkeaa surkeaan sattumaan. Kerronnallisesti ohjaaja ei siis erottaudu sarjamurhaajista kertovien elokuvien ratkaisuista, mutta valittu aihepiiri tappaa kaiken aiheeseen liittyvän mystiikan ja ei edes tee sitä ovelalla mysteerillä. Leffan nimikin tulee surkeasta räkälästä mitä hallinnoi Herbert Nürnberg (Uwe Rohde) ja missä Honka norkoilee.
Jonas Dasslerin paholaismaisen jykevä leuka ja enkelimäisen kauniit kasvot eivät tässä elokuvassa pääse kiihdyttämään teinityttöjen pulssia, sillä Fritz Honka on köntystävä, viinan pöhöttämä, lyttynokkainen, lysyävä ja mumiseva ihmissaasta joka aina riehuu päissään. Säälittävä räähkä matkalla ennenaikaiseen hautaan ja tämän pahuudet tietäen halveksittava elukka. Margarete Tiesel on jonkinlainen inhimillistävä vaikuttaja elokuvaan ja Marc Hosemann todistaa että lähtökohta ei oikeuta. Leffassa on iso joukko muitakin viinan pöhöttämiä surkeiden olosuhteiden luomuksia.
Inhorealistinen, suorastaan arkisen absurdi käsittelytapa näyttää sarjamurhaajan surkeana ihmissaastana ja jälleen kerran Jonas Dasslerin roolisuoritusta pitää ylistää. Edellinen yhtä rankasti myyttiä särkevä suoritus nähtiin Michael Rookerin toimesta ja sarjamurhaajan ruumillistama inhimillinen pahuus muuttuu vaanivasta, pahantahtoisesta hirviöstä mitättömäksi, rabieksen runnomaksi haaskansyöjäksi. Se on karkea, harkitun epämiellyttävä ja banaali elokuva aiheesta joka harvoin pääsee yhtä armottomaan käsittelyyn ja lähtökohta on Heinz Strunkin kirjoittama romaani. Kokonaisuuden loppuarvosanaa on mahdoton sanoa, sillä Akin ja Dassler tekevät erinomaista työtä kameran edessä ja takana, mutta tarinan äärimmäinen inhosurkurealismi nostaa katsomiskynnyksen erittäin korkealle. Ongelmitta voi todeta hienostuneen ja älyllisen elokuvasarjamurhaajan tulleen tylysti murhatuksi ja karkeasti pilkotut jäänteet haisevat koska murhaaja ei tajua hankkiutua niistä eroon.
