Hyvä näytteleminen ja tarkasti rakennetut roolihahmot voivat joskus riittää kantamaan kokonaista elokuvaa. Tässä on yksi sellaisista tapauksista.
Elokuvan keskiössä ovat Roy (Sutherland) ja Natalie (Sedgwick), veli ja sen sisko. Lähtöasetelmassa nämä kaksi eivät tule ollenkaan toimeen keskenään. Niinpä Natalie on kieltämättä kummissaan, kun veli vaatimalla vaatii hänet syntymäpäivilleen. Boheemi valokuvaajaneito on sisaruksista se kiltimpi ja taipuvaisempi, joten hän lähtee. Perillä mainosmiesveljen hienonhienossa merenrantakodissa hän kohtaa sekä kipeitä muistoja että jotakin aivan uutta. Hienosteleva ja itsekäs Roy on päättänyt haluta sisarensa luokseen asumaan. AIDS syö miestä, eikä sen kanssa ole niin kiva elellä kaksin.
Elokuva on nk. pienimuotoinen, jopa siinä määrin, että se toimisi melko näppärin muutoksin myös oivasti teatterinäytelmänä. Sen dialogi ei ole liiallisen selittelevää, vaan katsojan annetaan lukea kuvista omilla silmillään, mitä ei ääneen ilmaista. Tarinan kuljetus on onnistunutta, vaikka loppua kohden sen perihollywoodilainen kaavamaisuus alkaakin pilkahdella esiin yhä selvemmin. Myös ajoittainen voice overin käyttö on jotakin, joka tuntuu olevan rainassa vain amerikkalaiskatsojia varten.
Kyra ”rouva Kevin Bacon” Sedgwick on hyvä näyttelijä, kun hänelle vain annetaan mahdollisuus sen osoittamiseen. Peräti loistavaksi häntä tuskin voi ylistää, mutta kovin kauaksi hän ei siitä ainakaan tämän elokuvan kohdalla jää. ”Kakkosnelosessa” ikivirkeänä agentti Bauerina kansakuntia pelasteleva Kiefer Sutherland ei pyri varastamaan show’ta itselleen, vaikka onkin Royn nahoissa yhtä hyvä, ellei jopa parempikin. Kaiken huipuksi Sutherland vaikuttaa olevan roolivalinnassaan aikaansa edellä – nythän yksi ja toinen miehinen tähtinäyttelijä hinkuu seksuaalivähemmistöroolia. Saahan sillä toki mainosta, mutta missä olivat mikit ja kamerat tai Oscar-väki, kun tämä elokuva tuotiin julki? Jossakin muualla – on se niin väärin.
