Ei ole yhtään ihme, että provokatiivisista mestariteoksistaan tunnettu italialainen Bernardo Bertolucci valitsi ohjaustyökseen Paul Bowlesin kirjaan perustuvan tarinan, koska sen keskeiset teemat takuulla tukevat ohjaajan omaa ja ilmeisen vakaana pysynyttä aatemaailmaa.
Tarinassa lisää onnea kaipaava amerikkalainen pariskunta etsii suhteen jälleen täysiin liekkeihin sytyttävää kipinää 1940-luvun Pohjois-Afrikasta. Mukana matkalla roikkuu aviomiehen piinaajana heidän ystävänsä ja siirtymistä epäilyttävästä lomakohteesta toiseen hankaloittavat välillä niin tiheät kärpäsparvet kuin äitinsä seurassa kulkeva kiusankappale, joka on jatkuvasti lainaamassa rahaa rikkaalta amerikkalaismieheltä.
Yksinkertaiselta tuntuva kolmiodraama saa tuulta siipiensä alle varsin pikaisesti, kun sen toinen päähahmo sortuu hetken huumassa ensimmäisen syntiinsä hämärässä teltassa, vaikka koko lomailun tarkoituksena olisi hakea piristystä riutuvaan parisuhteeseen.
Aviomiehen poissaolo antaa tietysti myös vaimolle sopivan tilaisuuden syrjähyppyyn läheisen ystävänsä kanssa. Suhteen korjaava teko olisi tietysti sekä mieheltä ja vaimolta tunnustaa yhtäläinen luottamus, mutta siellä täällä esiin tulevat viettelykset viekoittelevat hahmoja riisumaan viattomuuden ja uskollisuuden kaapunsa.
Bertolucci ei perinteiseen tyyliinsä kainostele lainkaan hahmotellessaan ajatuksia moraaliseen umpikujaan ajautuneiden hahmojen taustalla. Ojaan suistumisen vaara myös parisuhteessa on luonnollisesti suuri, kun huonosti varauduttuihin ongelmiin ei löydy ratkaisua muualta kuin hämäriltä kujilta.
Yleisvire elokuvassa on pessimistinen, sillä sen päähahmot vaikuttavat löytävän järjen juuri dramaattisella tavalla liian myöhään. Elokuvan pitkissä otoksissa intiimi aistikkuus on vähintään yhtä kuumaa ja kiihottavan painostavaa kuin ympärillä hehkuvat polttavat aavikot, joiden kuvaamiseen ohjaaja paneutuu kaikella tarmollansa.
