Islanti ei ehkä tule ensimmäiseksi mieleen, kun pyydetään luettelemaan hyviä leffamaita. Kuitenkin kiitettävän määrän leffoja ohjannut Baltasar Kormákur saattaa kuulostaa tutulta – onhan hän kuitenkin yksi suosituimmista ohjaajista, ainakin kotimaassaan. Hänen vuonna 2012 tehty elokuvansa Syvyys kertoo huikean tositarinan Gullista (Ólafur Darri Ólafsson), joka selviytyy merellä tapahtuneesta onnettomuudesta. Juoni pohjautuu vuoteen 1984 tapahtumiin ja raina onkin sen verran onnistunut, että se valittiin ulkomaisten elokuvien Oscar-ehdokkaaksi.
Päähenkilö Gulli viettää kostean illan tuttaviensa kanssa, jonka jälkeen onkin aika palata töihin. Vaikka säätila onkin epävakaa, porukka nousee laivaan ja krapulasta päästään vähitellen eroon. Työkeikka on melkoinen pettymys, sillä saalis on surkea ja aallot lyövät sen kuin ehtivät. Turhautuminen saa kuitenkin rinnalleen isompia murehtimisen aiheita, kun äkkiä trooli jää jumiin ja pian koko laiva on uponnut. Gulli etsiskelee epätoivoisena ystäviään, mutta myöhemmin saa huomata olevansa yksin. Alkaa kamppailu elämästä ja kuolemasta, kun muuta vaihtovaihtoa ei ole kuin uida henkensä edestä. Pelastus on lopulta tarjolla, mutta sen jälkeen alkaakin uusi härdelli, kun ympäröivä maailma kiinnostuu huikeasta uroteosta.
Juoni jakautuu selkeästi kolmeen osaan: alkuun on lyhyt alustus, sen jälkeen alkaa henkeäsalpaava kamppailu merta vastaan ja lopussa käydään eräänlaista jälkipuintia. Alun kuvaus on melko karu ja hyvin tiivistetty versio, millaisia merimiehet ovat, ainakin nämä kyseiset kaverit. Kuva ei ole kovinkaan mairitteleva, mutta toisaalta se ei myöskään maalaile henkilöiden ylle mitään sankarin viittoja. Nopeasti ollaan tilanteessa, jossa kavereita ei enää ole, vaan on yksin taisteltava selviytymisestä. Leffantekijöillä ei rahaa pala turhaan ja siksi mitään huikeita efektejä ei ole luvassa. Se on toisaalta hyvä asia, sillä se tekee itse asiassa tunnelmasta realistisemman. Vastakkain ovat ainoastaan ihminen ja meri, jonka voimat ovat arvaamattomat.
Leffan positiivisin yllätys on päähenkilön ulkoinen olemus, sillä tämä ei olekaan lihaksikas ja hyvännäköinen nuorukainen, vaan lihavanpuoleinen ja hieman nössön oloinen tyyppi. Hänen kotopuolessaan eivät odota täydellinen vaimo lapsukaisten kera, vaan ainoastaan hänen äitinsä ja tuntematon joukko ihmisiä, joille Gulli on jotakin velkaa. Leffan edetessä näytetään ihan mielenkiintoisella tavalla välähdyksiä hänen menneisyydestään ja samalla myös haaveita tulevasta. On vähän harmi, että ne jäävät kuitenkin hieman irrallisiksi, vaikka niillä onkin juonen kannalta merkitystä. Tarinan loppupuoli on myös kiintoisa, vaikka sekin jää arvailujen varaan – tosin aivan niin kuin tosielämässäkin joillakin asioilla on tapana.
Tiivistettynä elokuva on aiheeltaan mielenkiintoinen ja tositapahtumien vuoksi se herättääkin innostuksen tarttua kyseiseen rainaan. Islantilaiset näyttävät, että heilläkin on rahkeita leffantekijöinä, vaikka tämä kalpeneekin vastaavanlaisille kilpailijoilleen, ainakin tehosteiden puolesta. Päähenkilöiden tunteiden käsittelyyn olisi voinut keskittyä enemmän, mutta se jää hieman laimeaksi. Katsoja pystyy kyllä aistimaan päähenkilön fyysistä tuskaa tämän kävellessä verissäjaloin kivikolla, mutta henkisen puolen käsittely jää hieman pintapuoliseksi. Joka tapauksessa Ólafsson on keskeisessä roolissa ja onnistuu täyttämään odotukset.
