Blake Edwards ohjasteli joukon komedialeffoja joista ensimmäisessä oli alkunimen mukainen timantti ja niiden alkuteksteissä seikkaili rauhallinen ja yleisesti ottaen tyylikäs animaatioversio kyseisen timantin omituisuudesta jonka mukaan se on nimetty: [I]Vaaleanpunainen Pantteri[/I]. Sitten joku huomasi että hahmo itsessään on erinomaisen viihdyttävä ja alkuteksteistä vastannut DePatie-Freleng Enterprises sai oikeuden käyttää hahmoa lyhyissä animaatioissa ja Frelengin ohjaama [I]The Pink Phink[/I] oli sarjan ensimmäinen. Se myös voitti Oscarin parhaasta lyhytanimaatiosta joten alku oli vahva. Kaikkinaan nimihahmo sai 124 episodia joista 122 ovat teknisesti ottaen mykkiä niiden ollessa ilman tunnistettavia repliikkejä ja niistäkin toisessa pantteri puhuu vain kerran.
Vahvan aloituksen jälkeen alkoi kokeellinen vaihe jonka aikana kaavaa tutkittiin ja isonenäinen valkoinen ukkeli muodostui pääasialliseksi vastapainoksi pantterille (Rich Little) itselleen. Joskus pantteri saa vastapainokseen jonkinsorttisen eläimen ja/tai kokeilee uutta ammattia. Seurauksena on kuitenkin moninaista komiikkaa joka joskus saa jopa onnellisen lopun. Mykän komedian sääntöä venyttäen Henry Mancinin sävellys muodostaa äänimaailman taustan ja meininki on ajoittain erittäin surrealistista. Luonnollisesti valmistuneen määrän ollessa suuri on väistämätöntä että kaikki vaaleanpunaisen pantterin edesottamukset ole yhtä hauskoja, mutta se ei suuresti haittaa niiden hauskimpien ollessa todella hauskoja. Alkuhapuilun jälkeen toteutuskin pysyy miellyttävän tasaisena, joten tekijöiden ammattiylpeys ei missään vaiheessa ole päässyt herpaantumaan.
Kokonaisuutena nämä klassiset lyhytanimaatiot pystyasentoisen ja vaaleasti punertavan kissaeläimen seikkailuista ovat osa kulttuuria. Niistä ei voi löytää Culttüüriä edes täikammalla eikä niissä pyritäkään sellaiseen. Nämä ovat puhtaasti viihdyttäviksi ja yksinään riittäviksi hupailuiksi tarkoitettuja mykän komedian pläjäyksiä. Nykyisenä älypuhelinten aikana niiden visuaalinen konstailemattomuus tekee niistä miellyttäviä myös taskunäytöltä, joten vaaleanpunainen pantteri elää ja viihdyttää yhä ajattomilla gageillaan. Se ei aina ole täydellisen huutonauruhauskaa, mutta aina vähintäänkin hymyilyttävän oivaltavaa tai outoa.
