Menestystuotteet kannattaa herättää henkiin tasaisin väliajoin, jotta uudet sukupolvet saavat oman palansa ideasta. Ja toki siis myös annettua rahansa menestystuotteen reinkarnaatiolle. Tällä kertaa vuorossa on 80-luvun robotaistelu Transformers ja asialla Michael ”kaaos” Bay.
Transformersien osalta Bay ei tarjoa räjähdysherkkää toimintaansa toverinsa Bruckheimerin lompakon takana piilotellen, mutta nyt mm. Spielberg on mukana timanttina kiiltävän kassahelmen tukijoukossa. Bruckheimerin kera tai ilman, niin samalta juuri ja juuri käsissä pysyvältä tiukan toiminnan ja koomisten sattumusten sarjalta Bay-leffa näyttää. Alkutekstien suorastaan taivaisiin yltävä mahtipontisuus lupaa paljon, mutta meno kärsii heti ensitaistoista alkaen ja vielä pahemmin, kun Shia LaBeouf astelee ruutuun. Jotenkin on kumman epätasapainossa nuoren sankarin maailmanpelastusvire. Sama jässikkä taisi tosin jossain haastiksessa mainita Bayn kaikkien aikojen leffaneroksi…
Tuote yrittää olla liiaksi huumorilla maustettu, ja kun rytmitys on ennestään kuin speedia nauttineen laatimaa, niin lopputulos on hieman tökerö komediahahmojen ja CGI-taisteluiden yhdistelmä. Unohtamatta toki tutun pakonomaista nörtin ja beiben välille kasvavaa Suurta Tunnetta. Tai Rachel Taylorin ja tämän iloisen, äänekkään hakkeriystävän olematonta osuutta kokonaisuuden kannalta. Särähtelee, oi särähtelee, eikä nyt puhuta robottiäänten taajuuksista.
Komeimmillaan elokuva on dialogin hiljentyessä ja S. Jablonskyn sävelten soidessa – esimerkiksi kohdassa, jossa Autobotteja satelee maahan tulipalloina. Sillä teknisestihän Transformers on teemansa vaatimusten mukaisesti huippua: isoja leffasaleja ja tehokkaasti jyskettä toistavaa äänentoistoa varten suunniteltua leffakarkkia, jonka sisus on Bayn tyyliin ontto. Suklaatäytettä odottaneet pettyvät siis.
On hienoa, että Transformersien lapsenmielinen tarina elää taas, mutta jotakin surumielistä ja hatarasti rakennettua tässä toteutuksessa on. Surullisenkuuluisien Alien versus Predatorin sekä Wild Wild Westin haamut kummittelevat kunnioitettavan Optimus Primen seikkailun varjona. Ja Bumblebeen muuntuminen sympaattisesta kuplavolkkarista Camaroksi ja harmaaksi (ok, kellertäväksi) osaksi sielutonta räimettä kyllä riipaisee piirrettyinä sarjaa katselleen sydänalaa. Yritä siinä sitten repiä maksiminautinnot Peter Cullenin (mm. alkuperäinen Optimus Prime, Nalle Puhin Ihaa, Gremlinsien Mogwai) ääninäyttelystä.
Nostalgiankipinän Transformers herättää, mikä ei lopulta ole lainkaan kumma: sen verran robojen sodassa kipinöitä roiskahtelee ja päivän rautaisannokset täyttyvät rytinässä. Omat osansa ilotulituksesta saavat myös Ebay ja Transformers-leluja etenkin leffan jälkimainingeissa liukuhihnoiltaan suoltava Hasbro – tarkasti sijoitettujen mainosten muodossa.
