Yksinäisen Vuoren kuningaskunta noudatti naapuriensa suhteen rauhanomaisen rinnakkaiselon ja kaupankäynnin politiikkaa. Se oli myös geostrategisesti merkittävässä paikassa ja omasi merkitäviä resursseja. Ulkopuolinen suurvalta nimeltään Smaug (Benedict Cumberbatch) kuitenkin valloitti sen ja sen ulkopolitiikka oli maan tasalle polttamista, aarteiden rosvoamista ja sen jälkeen kahmitun aarteen päällä röhnöttämistä. Thorin Tammikilven (Richard Armitage) johtama vastarintaliike kuitenkin sai suurvallan muuttamaan politiikkansa takaisin ensiksi mainittuun ja geostrategisen jokerikortin pelasi Järvikaupunki Esgarothin Bard (Luke Evans) mustalla nuolella. Lyhyen, mutta yksipuolisen rähinän odottamattomana seurauksena on sotilaallinen tyhjiö jota täyttämään rientää monta tahoa: jo mainittujen Thorinin ja Bardin lisäksi Synkmetsän haltiat Thranduilin (Lee Pace) johdolla, Rautavuoren kääpiöt Dain Rautajalan (Billy Connolly) johdolla Thorinia tukemaan ja kaikille edellä mainituille erittäin vihamielinen lauma örkkejä Dol Guldurista ja Gundabadista Azogin (Manu Bennett) ja Bolgin (Laurence Makoare) komentamina. Massiivinen poliittis-sotilaallinen sekametelisoppa on valmis kiehumaan.
Peter Jackson ohjailee kolmannen osan Bilbo Reppulin (Martin Freeman) seikkailusta sinne ja takaisin ja koska perille ollaan jo päästy on asioita myös tehtävä siellä ja jokainen saavutus on maksettava jollain tavalla. Sellaisessa tilanteessa tervejärkisen hobitin on aika vaikea tehdä oikein ja Gandalfista (Sir Ian McKellen) ei myöskään ole aina apua. Henkilöhahmojen kehityksen sijasta luvassa on runsas annos laajan mittakaavan toimintaa. Suureksi harmiksi on todettava että Jackson ja kyvykäs kirjoittajatiimi pudottaa pallon ja Bilbo Reppulin matka ei pääty yhtä tyylikäällä ja ylevällä liekillä kuin se alkoi ja jatkui. Vääriä hetkiä venytetään liian pitkälle ja liian moni hetki puristetaan liian ohueksi viitteeksi. Se ei ole ollenkaan kivaa se.
Martin Freeman on nimiroolin hobitti, mutta finaalin aikana Bilbo Reppuli muuttuu enemmän sivustakatsojaksi suureen draamaan mihin hänen vaikutusmahdollisuutensa ovat hyvin vähäiset. Hän silti tekee oikein. Richard Armitage kutistuu aarteen sokaisemaksi irvikuvaksi joka ajaa läheisensä pois ja vasta huomattuaan olevansa tuhoon johtavalla tiellä hän muistaa mitä hänen pitää tehdä kuninkaana ja hänellä on myös viisautta huomata miten maailma olisi ehkä parempi. Sir Ian McKellen on yhä Gandalf täydessä merkityksessä ja voipa sitä bongata myös pienemmistä rooleista tosi tärkeitä nimiä. Luke Evans ja Lee Pace antavat vastapainoa ahneeseen Thoriniin dynaamisena Bardina ja staattisena Thranduilina. Manu Bennett ja Lawrence Makoare ovat isoja ja rumia örkkikuvatuksia jotka öyryvät ja murjovat lujaa. Benedict Cumberbatch on kirjaimellisesti vain yhdessä kohtauksessa, mutta siinäkin hän jättää ison varjon joka dominoi koko leffaa ja itse asiassa koko tarinaa.
Geostrateginen tyhjiö ja saatavilla olevat resurssit aiheuttavat isoa poliittista kiemurointia ja kahakointia ja sellaisessa ryminässä pieni ja suorastaan naiivin tervejärkinen hobitti hyvin helpolla unohtuu kokonaan. Suuri finaali ei ole niin suuri kuin asian laajuus edellyttää ja jättää harmillisesti onton jälkimaun.
