Vuonna 1954 valmistunut, Kirk Douglasin tähdittämä Odysseus -leffa viitoitti tietä italialaisten, usein Kreikan mytologiaan tai Rooman historiaan pohjautuvien miekka ja sandaalit-elokuvien aallolle. Vuoden -58 Hercules, jossa Douglasin näyttelijäntaidot oli korvattu kehonrakentaja Steve Reevesin rautaisella fysiikalla, räjäytti pankin, potki temppelin pylväät poikki ja hukutti tekijänsä kultaan sekä mirhaan, ja ennen kaikkea käynnisti vajaat kymmenen vuotta kestäneen peplum-elokuvien voittomarssin, jonka aikana näitä muskelimies-filmejä tehtailiin Italiassa ja lähialueilla ainakin kaksisataa kappaletta.
Vaikka Herkules-filmejäkin mahtuu joukkoon toistakymmentä, suurin osa niistä kytkeytyy alkuperäisteokseen in name only. Poikkeuksen muodostaa tämä vuoden 1959 pläjäys, jota monet peplum-entusiasistit pitävät yhtenä onnistuneimmista genreteoksista ja edeltäjäänsä ehjempänä kokonaisuutena. Reevesin ensimmäistä pätkää näkemättä en puutu tähän, vaan arvioin Unchainedia ihan vain sen omista lähtökohdista ja omilla ansioilla.
Juonellisesti leffa lähtee ilmeisesti siitä, mihin edellinen osa jäi, mutta tarina on itsenäinen eikä vaadi alkuperäisen leffan tuntemusta. Herkules palaa reissuiltaan kotiin mukanaan uunituore vaimo, mutta joutuu heti kättelyssä hommiin kun kotikaupunki Thebaa uhkaa sisällissota. Mutkia matkaan aiheuttavat UNOHDUKSEN LÄHDE ja rakastajansa patsaiksi muuttava kuningatar Onfale.
Hercules Unchained on italialaiseen tyyliin värikäs, tyylikkäästi kuvattu ja amerikkalaisiin aikalaisiinsa verrattuna rohkean eksploitatiivinen. Steve Reeves pullistelee lannevaatteessaan lihaksiaan jännittäen läpi koko leffan, ja veteraani Mario Bavan käyttämä kamera suorastaan nuolee Steven pohkeita ja hauiksia. Peplum-leffojen on sanottu vaikuttaneen suuresti homoseksuaalisen alakulttuurin kauneusihanteeseen, eikä tätä ole vaikea uskoa filkkaa katsellessa; vertailkaapa vaikka huvikseen Reevesiä Tom Of Finlandin aikalaistaiteeseen. Vastaavasti myös filmin vahvat naiset, eli Herkuleksen vaimoa esittävä Sylvia Koscina ja mustaleskimäisenä Lyydian vamppikuningattarena herkullisen dramaattisesti patsasteleva Sylvia Lopez on valittu rooleihinsa muistakin syistä, kuin näyttelijäntaitojensa vuoksi.
Paikoittain pitkäpiimäinen, juonettoman oloinen ja nauruntyrskähdyksiä aiheuttavan melodramaattinen leffa hilautuu B-statuksestaan huolimatta/kulttuurihistoriallisen merkittävyytensä ansiosta vakavastiotettavaan kastiin. Jos siis kaipaat pahvitiikereitä, naispahiksia, sotavaunukaksintaisteluja, öljyttyjä lihaksia ja huikeita voimannäyttökohtauksia (Herkules heittää pöydän! Herkules kuristaa feikkitiikerin! Herkules vääntää rautaa!), on Hercules Unchained ehdottomasti leffa sinulle. Jos diggaat wanhoista B-filmeistä ja drive in double feature-meiningistä, on tässä todellakin leffa sinulle. Jos haluat lapsenomaista seikkailuhenkeä, rempseää meininkiä ja harmitonta turpahumppahupailua, katso tämä pätkä. Scottin Gladiaattori tai Kubrickin Spartacus se ei ole, mutta toisaalta miksi pitäisikään olla? Rehellistä ja hyvää vanhanaikaista viihdettä.
