Val Kilmer on jättänyt Batman-puvun narikkaan, koska haluamaansa suurta palkkashekkiä ei Schumacher ja kumppanit suostunut pulittamaan. Näin ollen lepakkomiehen tamineet niskaan on vetänyt (Kilmeriä onneksi parempi) Teho-osaston oma kultapoju George Clooney. Kuitenkin sutjakkaan Teräsmies-vitsin jälkeen Batman että Robin huristavat meteorologi Gordonin varoituksesta museoon antamaan selkäsaunaa itse Jäämiehelle.
Jäämies on siis Gothamin uusi kauhu ja valtavissa jääaiheisissa kuteissa nähdään itse Arnold Schwarzenegger. Tämä huoneenviileä hauiskimppu siis viskelee ensimmäisessä kohtauksessaan epätoivoisia poliiseja oman “Helvetin jääkiekkojoukkueeseensa” kanssa ja jättää apurinsa lopulta supersankarikaksikon armoille. Mies itsehän huristaa übertyylikkäällä jääraketillaan (älkää ottako mua turhan vakavasti) lasi-ikkunasta karkuun.
Samaan aikaan rikollisrikkaaseen Gothamin kaupunkiin saapuu myrkkyhuulilla varustettu kasvirakas Poison Ivy, kotoisasti suomennettu Myrkkymuratti painija Jeep Swensonin surkeasti esittämän Bane-monsterinsa kanssa. Myrkkymuratti yrittää väkisin tehdä tuttavuutta Jäämiehen kanssa, kun taas toisaalla Robin alkaa angstailemaan Batmanille vähästä huomiostaan. Muratti tajuaa myös tämän ja kyseisen yhtälön seurauksena todistamme historian ehkäpä nolointa kohtausta, jossa supersankarit kiistelevät hurmaavasta rikollisakasta.
Vielä kun tässä ei olisi kaikki, niin leffaan yritetään tuoda keskivaiheen jälkeen Alfredin siskontyttö Barbara Wilsonia joka tunkee itseään Batgirliksi. Tähän väliin voisi huomauttaa sarjiksia lukemattomille; Batgirlhan oli oikeasti komisario Gordonin tytär, ei siis mitään sukua Alfredille. Tämänkin siis Batmanin kolmannen Battis-jatkiksen ohjaaja Schumacher on onnistunut mokaamaan.
Kuten voi jo huomatakin, leffaan on tungettu aivan liikaa juonikuvioita (mainitsemieni lisäksi mm. Alfredin kuolemanvakava sairaus ja Jäämiehen vaimovainaan kohtalo) ja toteutettu ne vielä surullisen koomisella tavalla. Okei, Clooney ja Thurman näyttelevät kohtuu hyvin, mutta Batmaniakin on muunneltu yhä Playboy-maisemmaksi, jota Burtonin osissa ei olisi tullut kysymykseenkään.
Musiikki on leffassa kuitenkin ihan suht hyvää verrattuna siihen miksikä sen olisi voinut muuttaa. Kakkos- ja kolmososien välillähän vaihdettiin ensimmäisten osien mahtipontinen sankariballadi “ihan ok” rimistelybiisiksi.
Naisen tuoksussa melkein Al Pacinon tasolle näyttelemisessä yltänyt Chris O’Donnell tekee uransa selvän pohjanoteerauksen esittämällä rasittavasti kiukuttelevaa Robinia. Arnie Sveitsinäkkäristäkin olisi saatu ihan hyvä jos äijälle ei olisi istutettu suuhun niitä tahattoman hauskoja vitsejä mitä äijä heittelee leffan aikana. Uma Thurman taasen on jotenkin aivan liian hyvä näyttelijä esiintymään tämän kaltaisessa sontaläjässä ja Alicia Silverstonen Batgirl-yritys, noh, jätetäänpä suoraan mainitsematta.
Leffa oli ehdolla kymmenessä Razzie-palkinnolla (Oscarin päinvastainen pysti) ja Alicia Silverstone jopa pokasi kotiin Worst Supporting Actress-palkinnon. Onnea hänelle.
Itse pisteytykseen vielä; itse käsikirjoitus ansaitsee ruhtinaalliset puolitoista pistettä (kamaan, sentään yritettiin joskus) ja nostalgia-arvosta irtoaa se ratkaiseva puolikas. Aiempien lukemisten perusteella en suosittelisi tätä oikein kellekään. Tai noh, kyllä varmaan alle kymmenen vuotiaat pikkujannut voivat saada tästä paljonkin irti.
nimimerkki: JohnRambo
