Rocky Balboa on tunnetusti satuhenkilö. Sen sijaan hänen etunimikaimansa Graziano oli oikea nyrkkeilyn maailmanmestari. Hän kirjoitti aikoinaan omaelämänkerran, jonka huippuohjaaja Robert Wise siirsi onnistuneesti valkokankaalle. Kyseessä on siis vahvasti nyrkkeilypainotteinen elokuva. Tosin itse nyrkkeilyottelut jäävät elokuvassa vähemmälle, mikä on hyvä ratkaisu. Mielenkiintoisemmaksi nouseekin se, miten väkivaltaisessa ja köyhässä ympäristössä kasvanut poika, joka omasi aavistuksen luonnevikaisuutta ja yliampuvaa aggressiivisuutta, pääsi ikinä edes kehään asti – saati sitten kilvoittelemaan MM-tittelistä. No, sitä Graziano itsekin varmaan myöhemmin ihmetteli ja päätyi siihen tulokseen, että jonkun tuolla ylhäällä täytyi tykätä hänestä.
Kadun kuningas tiivisti ja kertoi yhden suuren persoonan tarinan, mutta samalla se oli lähtölaukaus toisen suuren näyttelijäpersoonan uralle. James Dean oli jo valmistautunut Grazianon rooliin, mutta hänelle tuli tunnetusti ylitsepääsemättömiä esteitä. Rooliin valittiinkin sitten varsin nimetön, lähinnä TV-rooleissa näytellyt Paul Newman. Paul oli ottanut näyttelemisen erittäin vakavasti tehden tunnollisesti työtä hyvien roolisuoritusten eteen. Rocky Grazianon vaikea elämä, kaikkine eri tunnesävyineen, avasikin nuorelle näyttelijälle loistavan näytön paikan. Tulos oli loistava. Kriitikot kehuivat Newmanin suorituksen pilviin. Hän osoitti hallitsevan eri tunnetilat, vihasta – rakkauteen, taidokkaasti ja petasi tällä esiintymisellään paikan Hollywoodin supertähtien joukosta.
Rockyn vaimoa, Normaa, näyttelee enkelinkasvoinen Pier Angeli. Rockyn äitiä näyttelee Eileen Heckart, joka on muuten äärettömän uskottava siihen nähden, että hän on oikeasti vain kuusi vuotta Newmania vanhempi. Näyttelijäkaartissa vilahtelee muuten epätavallisen paljon nuoria näyttelijäopiskelijoita, jotka olivat vielä tässä vaiheessa hakemassa kokemusta statistinrooleista. Valveutunut katsoja saattaakin bongata Steve McQueenin, Robert Loggian ja George C. Scottin vilahtavan ruudussa.
1950-luvulla tehtyihin elokuviin tulee aina suhtauduttua etukäteen hieman skeptisesti. Suurin osa niistä on keskinkertaista massatuotantoa, joissa ylidramaattisuus ja huonot vitsit ovat valttia. Kadun kuningas selviytyy kuitenkin kunnialla. Aika ei ole tähän elokuvaan vaikuttanut. Tarina on tiivis. Se ei lähde poukkoilemaan linjastaan, vaan pysyy kiinteästi olennaisessa. Se ei uuvuta katsojaa turhalla psykologisoinnilla, vaan pyrkii kertomaan ja valottamaan sitä millainen tie Rocky Grazianolla oli slummeista huipulle. Erikoismaininta annettakoon Perry Comon laulamalle nimikappaleelle, joka nostaa vielä aavistuksen elokuvan loistokkuutta.
nimimerkki: mauge
