Shakespearen juttuja filmatisoidaan kai päiviemme loppuun saakka, yrittäen aina löytää niistä jotakin uutta ja mullistavaa. Baz Luhrmann (Moulin Rouge) sijoitti Romeon ja Julian joitakin vuosia sitten nykypäivään, antoi stoorille ihan uudenlaisen ulkoasun niin kuvallisesti kuin musiikiltaankin – vaan onneksi teki kaiken pilke silmäkulmassaan. Se teki hommasta toimivan. Almereydan moderni Hamlet-sovitus pöllää idean, mutta saksii pois kyseisen pilkkeen – huono homma.
Tarina on sama kuin ennenkin: Hamlet (Hawke) on Tanskalaisprinssi, jonka isä on vasta kuopattu. Jossakin haiskahtaa mätä, ja isäpapan haamu paljastaakin ilkeän setä Claudiuksen (MacLachlan) murhamieheksi, joka surmasi veljensä myrkyllä päästäkseen lähelle tämän vaimoa ja omaisuutta. Hamlet ei tietenkään niele hommaa purematta. Ylväiden linnojen sijaan juttu tapahtuu pilvenpiirtäjissä, videovuokraamoissa, lentokoneissa, leffateattereissa, yöklubeissa sun muualla.
Leffan starakaarti on nimekäs. Hawke, Stiles, MacLahlan, Murray ja kamut. Sääli ettei roolisuorituksille jää juurikaan sanottavaa, kun hahmot lähinnä latelevat Shakespearen sanoja prameissa puitteissa. Tässäpä Hamletin isoin moka; nokkelaan visuaalisuuteen on panostettu yllin kyllin, niin että itse tarina henkilöineen jää sinne jonnekin. Ja sitä ollaan sitten vielä niin hirmu vakavissaan homman kanssa.
Ulkoisin puolin pläjäys on kyllä ihan vauhdikasta katseltavaa, ei siinä mitään. Jotkin nykyaikaan sijoitetuista jipoista ovat hyvinkin oivaltavia, kun taas toiset menettelevät ja loput ovat pakotetun oloisia väännöksiä tyyliin “oli nyt pakko keksiä tähän jotakin nokkelaa”. Sapenkiehuttajana vielä muutama temppu on pöllitty selkeästi Luhrmannin Romeo + Julia-filkasta, kuten vaikkapa kertoja/uutisankkuri telkussa. No hyi.
Mikäli Hamlet ei jollekulle ole vielä tarinana tuttu, voi vaikkapa Branaghin versiota suositella erittäin suurella lämmöllä. Vaikka teknisesti kaikki onkin nyt kohdallaan, ei Almereydan sisältä sittenkin ilmeetön tulkinta tee Shakespearelle oikeutta. Hohhoijakkaa.
