Japanin sotkujen ohella Yamamoto (Beat Takeshi) lähtee mahdollisuuksien maahan, Amerikkaan. Tarkemmin sanottuna LA:han, jossa asuu Yamamoton pikkudiilerimäinen velipuoli. Kun velipojun porukka ei ole menestynyt alamaailmassa, Yamamoto päättää vähän näyttää taitojaan, jota on vuosien varrella tullut paljon Yakuzasta. Kohta heppu on pistänyt päiviltä kilpailijat ja jengi sen kun suurenee. Mutta alamaailmassa valta on hyvin horjuvaa ja tämän Yamamoto porukka saa kokea, kun mafia tulee vastaan ja kuolema korjaa veljiä.
Beat Takeshi on varteenotettava elokuvantekijä, eikä häntä vaivaa kunnianhimo. Ukko ohjaa ja näyttelee minkä kerkiää, ja kaikki näkemäni leffat ovat olleet huippuja. Takeshi näyttelee Brotherissa hyvin rauhallisesti ja hetkessä muuttaa itsensä kylmäveriseksi tappajaksi. Hyvin yksi-ilmeistä näyttelemistä, mutta samalla taidokasta. Ukon näyttelyä on ilo katsella. Japanin ykkösnäyttelijöitä, ilman muuta.
Brotheria voisi kuvata rauhalliseksi ja räväkäksi elokuvaksi. Välillä katsoja voi ihmetellä, että miksei tapahdu mitään ja miksi meno on rauhallinen? Ja sitten räväkästi katsojan eteen tulee Takeshi, joka ampuu parilta tyypiltä aivot pellolle. Väkivalta on hyvännäköistä ja saamme tutustua jälleen kerran vanhaan japanilaisen Yakuzan perinteeseen, jossa sormi katkaistaan anteeksipyynnönmerkiksi ja revitään suolet auki, kun vihastuttaa.
Brother kolahti minuun täysin. Uppouduin leffaan lähes kaksituntiseksi, eikä ilmekään värähtänyt. Taisi tulla piilovaikutusta leffasta. Nyt pitää hakea keittiöveitsi ja katkaista pikkurilli…
