Pahuus palaa Haddonfieldin pikkukaupunkiin, kun vuonna 1978 ensi-iltansa nähny Halloween saa remake-versionsa lähes kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Aluksi olin tyrmistynyt, että tällainen elokuva edes tehdään, mutta kun asiaa useammalta kantilta pohtii niin alkuperäisversion väkertäminen nykykauhumuottiin oli vain ajan kysymys. Sillä niin paljon kysymyksiä Michaelin menneisyydestä tuo ensimmäinen osa jätti, eikä niihin jatko-osissakaan palattu (ainakaan järkevässä muodossa). Rob Zombie siis ohjasi tämän remaken yhdestä kaikkien aikojen kuuluisimmasta elokuvasta ja valkokankaan kylmäverisimmästä murhaajasta; Michael Myersista.
Tarina on varmasti tuttu, eli tavallinen pikkupoika Michael Myers pimahtaa eräänä Halloween-iltana tappaen lähes koko perheensä ja joutuen vuosikausiksi lukitulle osastolle tohtori Loomisin hellään huomaan. Vuosien kuluessa Loomis kuitenkin huomaa, ettei Michael ole pelastettavissa.. pimeys on vienyt hänet. Ja Luoja tietää, mitä naamarin peittämässä pääkopassa liikkuu.
Elokuvassa pureudutaan aikaan ennen Michaelin hirmutekoja ja monelle kohtalokasta Halloween-iltaa, jonka jälkeen Haddonfield ei ole ollut entisensä. Elokuva selittää miksi Michaelista tuli, mikä hänestä nyt sitten ikinä tulikaan. Se selittää sen tavalla, joka ainakin meikäläiseen upposi niin kuin haarukka ylikypsään perunaan ja antaa katsojalle mahdollisuuden lähentyä tätä psykopaattia. Mulle henk. koht. tuli tässä yhtäkkiä sellainen ajatus, että miksei tästä saman tien tehty kokonaan draamakauhua, koska se puoli Halloweenin remakessa toimi erittäin hyvin. Seitsemän elokuvan ajan katsojat ovat jo päässeet seuraamaan miten veitsi heiluu ja hidas kävelyvauhti saavuttaa kaiken elävän, mutta tällä kertaa eleetön tappaja unohdetaan hetkeksi ja tehdään hänestä ihminen. Ja tämä tottakai ärsyttää monia, ja ihan syystä. Onko kenelläkään oikeutta rahastaa Michael Myersilla ja vielä tällä tavalla? Itse olen hieman siinä rajoilla, toisaalta teos vie koko leffasaagalta pohjan ja toisaalta se antaa sille pohjan.
Halloween koostuu kahdesta täysin erilaisesta osasta, ensin kuvataan Michaelin lapsuus ja sitten jo kertaalleen nähty ja kerrottu tarina hänen palaamisestaan Haddonfieldiin. Tuo jälkimmäinen teurastuspuolikas on surkea ja laskee leffan arvoa kuin lehmän häntä. Samaa teinikirkumista ja pakoon pinkomista, jota on nähty teinikauhuissa kautta aikain. Siispä edelleen haluan keskittyä tuohon Michaelin lapsuuden kertomukseen. Itse tykkäsin siitä todella paljon, koska olenhan sentään tällainen herkkä suomalaismies, hehheh. Herkkyydessä mennään jopa niin pitkälle, että Nazarethin Love hurts kappale laitetaan pauhaamaan kesken hirvittävää kauhuelokuvaa. Melkein siinä meinasi liikuttua… Asiaa voisi analysoida pitkäänkin, mutta kun en nyt arvostelussa etene, niin jätetäänpä se asia nyt rauhaan.
Näyttelijäkaarti on kautta linjan yllättävän hyvää. Plussaa täytyy antaa Laurie Strodea esittävälle Scout Taylor-Comptonille, jonka tyttömäisyys ja viaton tuhmuus paistaa kirkkaammin kuin aurinko päiväntasaajalle. Michaelin isäpuolta näyttelevälle William Forsythelle myös plussat.
On täysin mielipidekysymys miten elokuvan ottaa vastaan, mutta ehdottomasti kaikkien tämä kannattaa ennakkoluuloista huolimatta tarkistaa jossain vaiheessa. Voi tästä jopa tykätä.
