Tässäpä elokuva, jota ei kenellekään täysjärkiselle voi suositella. Leffa sijoittuu vuoteen 2293. Sen kuvaaman maailman äärilaidalla asuvat barbaarimaiset mutantit, joita taivaalla leijuva Zardoz -kivipää komentaa. Kivipää sylkee kidastaan aseita ja valistaa alamaisiaan käyttämään mieluummin tulikeppejä, kuin alapään tykkiä. Eräänä päivänä barbaari nimeltä Zeta [Zed] (Connery) onnistuu hyppäämään kivipään sisään. Sen mukana hän lentää vyöhykkeelle, jossa kuolemaa ei enää ole, eikä paljon mitään muutakaan. Tämän vyöhykkeen asukkaita Zeta tietysti kiinnostaa runsain mitoin, vaan mitä annettavaa tuollaisella karvaisella eläimellä voi olla ylivertaiselle ihmisrodulle?
Zardoz tarjoaa runsaasti tahatonta komiikkaa. Tieteiselokuvaksi sen tehostepuoli näyttää perin onnettomalta. Elokuva-alan pioneereihin kuulunut Georges Mélièskin (1861 – 1938) sai enemmän eloa kuuluun kuu-ukkoonsa kuin käsikirjoittaja-ohjaaja John Boorman kivipäähänsä. Sinänsä harmi, sillä tehosteet ovat pitkälti tämänkin elokuvan tukijalka. Kyllä tarina yrittää olla syvällinenkin ja varoitella sormi pystyssä asiasta X, mutta, mutta… Mitä epäloogisuuksia. Mietiskelyn sijasta katsoja luultavasti ennemmin alkaa naureskella. Ensin Christel Boormanin puvustusideoille (oranssinpunaiset panosvyöt, pitkävartiset saappaat ja pikkiriikkiset housut – vain miesten mies pystyy kantamaan tällaista asustetta tyylillä), sitten syvänmerenkaloilta näyttäville DNA-ketjuille ja lopulta hippilahtaukselle. Ai että, on coolia. Ikävä vain, että kaikki kestää turhan kauan. Harva tällaista jaksanee loppuun asti. Katsojille vilautellaan tosin vähän väliä (ikään kuin herättäjänä) enemmän ja vähemmän alastomia naisvartaloita. Henkilökohtaisesti tunsin pientä riemua, kun havaitsin elokuvassa useita kuppikokosisariani. Mutta vakavasti ottaen, esim. Charlotte Ramplingin esittämän Consuellan kahdella nypykällä varustettu pajunvitsabody tuskin jaksaa viehättää kovin monia – ainakaan kauaa.
Elokuvan näyttelijätyöt ovat pääasiassa asiallisen jäyheitä. Vaikka jotkin kohtaukset näyttävätkin Kiasman videoinstallaatiokokoelmista napatuilta uutiskuvilta, Connerykin ottaa homman ihan vakavissaan ja tekee hienon roolin. Rampling, Mayna nähtävä Sara Kestelman ja Ystävänä keekoileva John Alderton ovat parhaimmillaan (lue: pahimmillaan) kuin jonkin eurytmistisen balettiesityksen hihhuleita. Niall Buggyn Arthur Frayn/Zardoz on jossakin määrin vielä etäisempi samaistumiskohde. Mitä lienevät pössytelleet. Näissä tunnelmissa onkin sanottava, että tämä filkka kannattaa suosiolla kiertää kaukaa. Ettei sitten tule paha mieli, kun ei ollutkaan kivaa.
