Ei pakotietä on ilahduttavasti 1980-luvun pinnallista elämäntyyliä ja jännää maailmantilannetta kuvaava leffa. Ihmiset pitävät yllä kirkkaasti kimaltelevia kulissejaan ja vakoilubisneksessä on vielä sitä kunnon vanhanajan glamouria. Idealtaan raina on niin yliampuva, että voisi mennä todestakin.
Miehekästä seksikkyyttä uhkuva Kevin Costner esittää rainassa Tom Farrellia. Hän on niitä laivaston nuoria heeboja, joilla on sopivasti kannuksia tiettyihin tehtäviin. Farrellilla on kykyjä saada myös kauniita naisia. Miehen viimeisimmän kuuman suhteen toinen osapuoli, Susan Atwell (Young), on naisia, joista haluttaisi nauttia pitempäänkin. Tällä babella sattuu kuitenkin olemaan suhde myös puolustusministeriön pamppu Briceen (Hackman), Farrellin pomoon. Eräänä päivänä rakastajatar tulee tapetuksi. Kuolemantapaus pannaan tutkintaan ja Farrell hommiin. Epäilyt kohdistuvat tietysti mystiseen vakoojaan. Farrellin suhdetta naiseen ei kukaan tiedä, mutta tutkinnan myötä sekin uhkaa selvitä. Pahimmassa tapauksessa syyllinen leivotaan hänestä.
Aussiohjaaja Donaldson pitää jännitystä hyvin yllä, vaikka tarinankulun arvaaminen ei viimekädessä kovin hankalaa olekaan. Parhaiten juttua pitävät kasassa sen kolme päätähteä, joista Sean Young ei missään tapauksessa jää pelkäksi koristukseksi, vaikka kaunis onkin. Blade Runneristakin tuttu leidi antaa oikeasti aihetta kaipaukselle, jota Kevin Costner sitten pusertaa kasvoilleen niin hyvin kuin taitaa. Huipputasoa miehen performanssi ei ole, mutta sen minkä jäpikkä näyttelemisessä häviää hän paikkaa ulkonäöllään. Ja Gene Hackman ei tietenkään tyri rooliaan, vaan vie sen läpi kuin olisi koko ikänsä kulkenut puku päällä politikoimassa.
Ei pakotietä-leffan heikko kohta on sen sitoutuminen liian tiukasti tiettyyn aikaan. Se ei ole välttämättä myöskään elokuva, jonka haluaisi nähdä monta kertaa, sillä jännitysmomentin lisäksi siinä ei paljoa muuta kiinnostavaa ole. Ihan mukava perjantairaina silti.
