Olipa kerran kolme tavallista tyttöä jotka osasivat potkia lujemmin kuin kukaan, lyödä miehekkäästi ja olla samalla sexyjä. Damn. Alkuperäisestä Charlien enkeleistä ei ole jäljellä kuin tunnusmusiikkiteema ja Charlien ääni. Muuten touhu on täysin uusissa puissa. Niinpä onkin parempi katsella tätä tyttötrion kohkaamista ihan omana juttunaan.
Ohjaaja, joka on nimetty mystisesti nimellä McG, on oikeasti Joseph McGinty Nichol. Meriitteinä on mm. Offspringin musavideo Pretty Fly (for a white guy). Ja sen kyllä huomaa. Charlien enkelit on enempi musavideo kuin leffa. Lisäksi Mr. McG on poiminut kuvaustapoihinsa Matrixista tuttuja juttuja niin että ei mitään rajaa. Tämä ukkelin eka leffa ei kerro mitään omaperäisyyteen viittaavaa hänestä leffaohjaajana.
Niille kaikille jotka harkitsevat Charlien enkeleiden katsomista, suhtautukaa siihen komediana. Se on sekoitus näppäryyteen pyrkivästä sanailusta ja temppuilusta, ja osaltaan toimintaleffa. Minuun tyylilaji ei iske millään tavalla tälläisella toteutuksella (jos luetaan pois silmänruoka). Kun kohtauksia plagioidaan selkeästi jostain toisesta leffasta (Matrix), niin paskan makuhan siitä jää. Alaston ase -tyyppiset jutut ovat asia erikseen missä satiiri on itse asia. Jälleen kerran musavideo-ohjaaja vajoaa tuttuun suohon. (Ks. Watcher-arvostelu). Parhaillaan Charlien enkelit -leffalle leivotaan jatko-osaa. Toivottavasti ohjaaja vaihtuu.
Tyttötriosta on paha mennä sanomaan mitään. Uskottavuuden rajoilla liikutaan mutta se johtuu täysin toteutustavasta. Roolihahmoja voi syventää, johon uskon rahkeiden riittävänki Liu-Diaz-Barrymorella. Murray menee patentti-ilmeineen, kunhan pidetään taustalla.
Joka räjähdyksiä tai Harlinin tapaisia toteutuksia hakee, niin tämä lienee sinun leffa. Toinen vaihtoehto on syvän krapulan helpottaminen. Itsellä ei nyt sattunut mikään näistä kohdalle.
