William Shakespearella on maine kulttuurielitistien lemmikkinä joiden näytelmiä päntätään, mutta ei katsota ja jos niistä tehdään sovituksia muihin taidemuotoihin ne lytätään armoa tuntematta. Belfastilainen RADA.n kasvatti ja Royal Shakespeare Companyssa kunnostautunut Kenneth Branagh ylettömän kunnianhimoisena päätti filmata koko mutkikkaan näytelmän, kieltä ei siloiteltu ja miljöö on varsin moderni mikä laittaa kokonaisuudelle ajatonta sävyä. Eeppisenä huipennuksena koko värikäs komeus kuvattiin 70-milliselle filmille ja mittaakin kertyy neljä tuntia ja Branagh itse on nimiroolissa ja vastaa sovituksesta ohjauksen lisäksi.
Kuningas (Brian Blessed) on siis kuollut murhattuna, joskin vain prinssi Hamlet (Kenneth Branagh) tietää sen saatuaan tiedon haamulta, liero Claudius (Derek Jacobi) on syyllinen ja ottanut edesmenneen kuninkaan vaimon, Gertruden (Julie Christie) omaksi vaimokseen, joten kosto on tehtävä ja kuninkaan neuvonantaja Polonius (Richard Briers) ei pidä siitä että Hamlet on liehitellyt hänen tytärtään, Ofeliaa (Kate Winslet) ja tämän veli Laertes (Michael Maloney) on myös pitkävihaista sorttia. Tanskanmaassa on siis keittymässä kunnon juonittelusoppa ja loppu on apokalyptinen ja sitoo juonilangat yhteen katkaisemalla ne.
Pelottavinta tässä Shakesperare-filmatisoinnissa on se että Branagh luotsaa elokuvalaivan viihdyttävyyden ja kiinnostavuuden satamaan vaikka karikkoina ovat olleet raskas sulokieli, pitkät monologit ja moninaiset henkilöt. Ainoastaan eeppinen neljän tunnin mitta painaa päälle ja kerronta pysyy moni-ilmeisenä. Branagh, tai sitten Shakespeare on raskaan melankolian lisäksi tuonut mukaan komiikkaa ja Hamletin itsensä värikkään hassuttelun lisäksi haudankaivaja (Billy Crystal) järkeilee haudan omistajuudesta ja Osric (Robin Williams) on suorastaan hykeryttävän jäykkä.
Nimiroolissa Branagh pysyttelee tiukasti itsepäisessä synkeydessä, joskin kiepauttelee välissä mutkikkaaseen verbaalivääntelyyn missä hän puhuu tikareilla, vaan ei käytä niitä ja on kuitenkin pelkkä yksi tekijä kokonaisuudessa. Derek Jacobi lierona Claudiuksena on paitsi kelmi, myös kieroileva ketku, joskin kerronta tekee hänestäkin moni-ilmeisen hahmon joka ei ole tehnyt pahoja tekojaan pelkästään ilkeyttään ja on myös kykenevä hyvyyteen vaikka roisto onkin. Kate Winslet ei jää Branaghille toisena hulluuden esittämisessä ja Julie Christie on taidokkaasti kahden totuuden välissä. Richard Briers taas on huolestunut isäukko ja toimii tehokkaasti kokonaisuuden hyväksi vaikka huono onni häntä kohtaa.
Valtava ja nimekäs näyttelijäkaarti toimii siis ongelmitta ja erityisen taidokkaasti Branagh käsittelee Shakespearen runollista kieltä. Dialogi kuulostaa täydellisen luontevalta ja hauskemmille letkautuksille voi myös nauraa. Aihe on siis vakava, mutta sitä piristetään koomisilla hetkillä jotka parantavat raskasta kokonaisuutta. Branagh osuu siis napakymppiin ja kaikesta raskaasta Shakespearesta huolimatta kokonaisuus on erinomaisesti näytelty, jännittävä, hauska ja visuaalisesti ylenpalttisen komea. Komea pituus on kylläkin korkea kynnys tämän elokuvan katsomiselle.
