Tuomio perustuu John Grishamin romaaniin Kammio. Se minkä takia suomennoksilla on pitänyt tuolla tavoin mennä leikkimään, niin on ainakin minulle todellinen mysteeri, eli en nyt ala siitä teille lukijoille sen enempää saarnaamaan. Olen tuon kirjan moneen kertaan meinannut lainata kirjastosta, mutta se on jäänyt aina väliin. En tiennyt, että siitä on tehty leffakin, mutta kun tämän näin Anttilan alehyllyllä, niin en voinut mitenkään olla ostamatta tätä. Tämä leffa oli IMDb:n peloitteluista huolimatta yllättävän hyvä, mutta ongelmana on pläjäyksen käsikirjoituksen pohjan antanut kirja. Minun on jotenkin vaikea arvostella leffaa, kun tiedän sen perustuvan kirjaan, varsinkin kun en itse sitä teosta ole lukenut. Senpä takia aion nyt yrittää unohtaa ainakin hetkeksi aikaa kirjan ja arvostella elokuvan elokuvana. Tämän ylipitkän prologin jälkeen voimme tarkastella itse leffaa.
Chris O’Donnell on nuori lakimies Adam Hall, joka ottaa tehtäväkseen tutkia isoisänsä Sam Cayhallin (Hackman) juttua. Adam tutustuu nyt ensimmäistä kertaa isoisäänsä, joka ei ole mikään kiltti mies. Sam on Ku Klux Klanin entinen aktiivinen jäsen, jota epäillään kahden pienen juutalaispojan murhasta, joka kuitenkin tapahtui jo melkein 30 vuotta sitten. Nyt on 28 päivää aikaa Adamin tutkia juttua perinpohjin, ennen kuin isoisä joutuu kaasukammioon.
Tuomio toimii yllättävänkin hyvin elokuvana. Jännitys sekä draama on hyvin kietoutuneet toisiinsa kiinni ja tarinaa kuljetetaan sulavasti kohtauksesta toiseen. Katsojan mielenkiinto pysyy koko ajan ylhäällä, eikä tylsistymistä ole havaittavissa. Leffa vaan yksinkertaisesti piti allekirjoittanutta otteessaan, eikä se todellakaan ole mikään huono juttu. Mukana oli myös joitain koskettaviakin kohtauksia sekä jopa hieman järkyttäviäkin ja ne ovat ainakin minusta aina tervetulleita.
Leffa on muutenkin tehty rautaisella ammattitaidolla ja sen huomaa. Chris O’Donnell ei ole mikään erityisen hyvä näyttelijä, mutta ei silti kovin huonokaan, vaikka tässä hän ei kuitenkaan pääse mitenkään säväyttämään. Faye Dunaway Adamin tätinä osaa hommansa, mutta jää ehdottomasti elokuvan todellisen tähden, eli Gene Hackmanin varjoon. Hackman tekee koko leffan parhaimman roolisuorituksen, eikä vastaan voi mitään sanoa. James Foley osaa ohjauksen, vaikka ei mikään huippu siinä olekaan.
Minä löysin tästä kuitenkin myös huonoja puolia, jotka kerron teille nyt: Aihe olisi antanut mahdollisuuksia vaikka minkälaiseen pohdiskeluun, mutta tuota asiaa ei onnistuta käyttämään hyväksi. Rasismia oltaisiin voitu pohtia enemmänkin, sillä tässä vaan näytetään teot mitään sen kummempia ajattelematta. Elokuva myös tyytyy loppupuolella aivan liian helppoihin ratkaisuihin. En tiedä miten asiat ovat kirjassa, mutta leffa päästää katsojansa aivan liian helpolla. (Tässä kohtaa tulee pieni SPOILERIvaara, joka voi pahoittaa joidenkin lukijoiden mielen:) Kaiken lisäksi Sam Cayhallista yritetään lopulta tehdä jonkinlaista pyhimystä, mikä pisti todella pahasti silmääni. Vaikka hän ei noita murhia olisi tehnytkään, niin ei hän silti mikään puhdas pulmunen ole. (Vaara ohi.)
Niin kuin olette nyt lukeneet, niin haukuista huolimatta niitä hyviäkin puolia löytyy runsaasti. Täytyy vielä mainita, että vaikka liian helppoihin ratkaisuihin lopulta sorrutaankin, niin kuitenkin loppukohtaus on erittäin vaikuttava. Tuo aivan upea loppu ja Hackmanin vielä upeampi roolisuoritus tuovat siis lisäpojoja. Muutenkin tämä on nautittava trilleri, jolle voisi suoda jopa toisenkin katsomiskerran. Sitten vielä siitä kirjasta, että voisihan sen joskus lukaista läpi, sillä sen verran kiinnostusta tämä pläjäys ehti herättämään.
Harvoin tykityksissäni olen kommentoinut DVD:tä, sillä sitä leffaahan tässä on tarkoitus tutkiskella, mutta nyt pitää muutama sana Tuomion DVD-julkaisusta vihjaista. Leffan kansi ei kovin hyvää julkaisua lupaile kirjoitusvirheiden ja sottaisen ulkomuodon perusteella. Bonuksia ei löydy muita kuin pakollinen traileri, mutta minua ei se haittaa, kun leffapuoli on muuten kunnossa. Ekstrojen puuttumisesta huolimatta julkaisu on kunnossa. Siis kannattaa tutustua, vaikka DVD pelottaisikin.
