Eipä tuota varmaan ihan heti nykyään uskoisi, mutta tiettävästi 1900-luvun alkupuolella Leo Tolstoin tuotanto oli kovassa suosiossa myös modernisoituvassa Japanissa. Erityisen paljon itämaiseen yleisöön vetosi Tolstoin luokkaeroja, moraalia ja humanismia käsittelevä Ylösnousemus, joka filmattiinkin nousevan auringon maassa pelkästään mykän elokuvan aikaan useammankin kerran erilaisista lukuisista teatterisovituksista nyt puhumattakaan.
Kenji Mizoguchin The Straits of Love And Hate on jälleen yksi näkemys Tolstoin klassisesta romaanista, mutta omalla mizoguchilaisella twistillään. Tällä kertaa tarina kertoo hotellinomistajan nahjusmaisen pojan ja nuoren neidon suhteesta. Neidon tultua raskaaksi nuori mies hylkää tämän suurkaupunkiin ja lopulta nainen lapsineen päätyy kirjasta poiketen muutaman mutkan kautta teatteriin. Mizoguchi oli intohimoisia teatterimiehiä.
Muihin Mizoguchin saman ajan feministisempiin elokuviin verrattuna The Straits of Love And Hate taitaa olla niitä harvoja, jotka eivät edusta haikea tragediaa vaan varsin tyypillistä rauhalllista melodraamaa, jossa hylätty nainen yllättäen myös saa lopulta henkisen ja moraalisen voiton vanhasta vainoajastaan.
Pienestä tuntemattomuudestaan huolimatta tämän elokuvan ei ainakaan omasta mielestäni tarvitse häpeillä yhtään useimpien Mizoguchin tunnetumpien teostenkaan rinnalla, sen verran hyvää tekoa tämäkin on. Kuvallisesti kyseessä on helposti vähintään yhtä tyylikäs tapaus kuin mikä tahansa muu ohjaajan saman ajan elokuvista, itse tarinan jäädessä ehkä hivenen jälkeen Osakan elegiasta ja Gionin sisaruksista.
Yleisestä laadustaan huolimatta The Straits of Love and Hate taitaa yhä edelleen olla yksi pahamaineisimmista ja vähiten tunnetuista Kenji Mizoguchin leffoista pelkästään huonon saatavuutensa vuoksi. Ohjaajan edellinen työnantaja Daiichi-studiohan meni tunnetusti nurin Osakan elegian esitysongelmien vuoksi ja tämä tehtiin muista mestarin teoksista poiketen nyt jo ammoin kuopatulle Shinko-studiolle, joten ilmeisesti tekijänoikeissyistä tätä ei siis ole voinut julkaista samalla tavoin yhtenäisessä boksissa Mizoguchin muiden töiden kanssa.
Jos The Straits of Love And Hatelle jotain toivoisi, niin perusteellista restaurointia, teräväpiirtotasoista kuvalaatua ja kunnollista kansainvälistä fyysistä julkaisua. Tämä jos mikä ansaitsisi paljon parempaa.
