Jatkaa hienosti ensimmäisen elokuvan tarinaa ja on hyvin onnistunut jatko-osa, joka tarjoaa jälleen hienoja taistelukohtauksia

22.12.2013 13:22

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:葉問2
Valmistusvuosi:2010
Pituus:108 min

Vuonna 2008 ilmestynyt Ip Man oli menestys. Se sai hyviä arvioita kriitikoilta ja menestyi muutenkin hyvin, voittaen esimerkiksi Hong Kong Film Awardsin parhaimman elokuvan palkinnon. Elokuvan taistelukoreografiat pokkasivat samaten parhaimman toimintakoreografian palkinnon. Ensimmäinen elokuva kertoi Ip Manin tarinaa Foshanissa toisen maailmansodan ja japanilaisten valloituksen aikana. Toinen elokuva jatkaa Ip Manin tarinaa siitä, mihin ensimmäinen osa jäi.

Ip Man ja hänen perheensä asuvat nyt Hong Kongissa Foshanista pakenemisen jälkeen. Eletään 1940-luvun loppua ja tulevaisuus ei vaikuta kovinkaan valoisalta. Perheen taloustilanne on heikko, sillä vaikka Ip Man taistelutaidoiltaan ja -tiedoiltaan on parempi kuin monet muut Hong Kongin mestarit, ei hänellä ole mainetta, joten oppilaiden hankkiminen on todella vaikeaa. Ip Manin harjoittelutilaan saapuu kuitenkin Wong Leung, haastaja, jonka mestari voittaa helposti. Nuori haastaja kuitenkin palaa takaisin, mutta tällä kertaa tuo mukanaan myös muutaman ystävän. Näin Ip Manin koulu saa alkunsa. Mutta ongelmat eivät lopu tähän. Wong Leung ajautuu ongelmiin toisen koulun oppilaiden kanssa ja myös Ip Man joutuu jälleen taistelemaan. Samalla Ip Man tapaa Hong Kongin taistelulajikoulujen yhtymän johtajan, Hung Chun-namin, joka valaisee Ip Mania koulun perustamisesta. Usean haasteottelun jälkeen Ip Man saa luvan perustaa koulunsa, mutta ongelmat eivät lopu tähän.

Ip Man 2 tarjoaa jälleen ensimmäisestä osasta tutun asetelman. Tällä kertaa pahana ulkomaalaisvaikuttajana ei ole Japani, vaan britit ja heidän kolonialistinen hallintonsa. Pääidea on kuitenkin melko sama, Ip Man joutuu jälleen taistelemaan ulkomaalta tullutta vihollista vastaan. Tällä kertaa Ip Man ajautuu ongelmiin brittien nyrkkeilijän, Taylor “The Twister” Milosin kanssa. Ongelmat alkavat, kun nyrkkeilyottelussa puhkeaa kahakka. The Twister; rasistinen ja ylimielinen länsimaalainen, keskeyttää taistelulajinäytöksen ja yleisen kahakoinnin jälkeen hän tekee yleisen haasteen. Hung Chun-nam ei hyväksy länsimaalaisen halveksivia sanoja kansaansa kohtaan ja ottaa haasteen vastaan. Kaikki ei kuitenkaan mene Hungin suunnitelmien mukaan ja kansaa järkyttäneiden tapahtumien jälkeen Ip Man haastaa länsimaalaisen nyrkkeilijän taisteluun.

Elokuvan parasta antia on jälleen sen taistelukohtaukset. Sammo Hung on tehnyt loistokasta työtä elokuvan taistelukoreografioiden kanssa, mutta eipä mieheltä voi muuta odottaakaan. Ensimmäisen elokuvan koreografiat olivat hienoa katseltavaa ja toinen osa jatkaa täysin samalla linjalla. Uutena mausteena toisessa osassa on länsimainen nyrkkeily, joka tuo taistelukohtauksiin aivan uudenlaista näkökulmaa. Taistelukohtaus Ip Manin ja The Twisterin välillä on toteutettu todella hienosti ja katsojan katse pysyy kiinni televisiossa koko kohtauksen ajan. Taistelukohtauksiin on muutenkin tuotu mukaan hieman uudenlaisia ideoita, sillä elokuvan aikana Ip Man joutuu ottamaan mittaa useammasta mestarista, jolloin elokuvassa esitellään useampia taistelulajityylejä.

Donnie Yen jatkaa pääosassa ja loistaa jälleen. Elokuva tuo Ip Manista esille jälleen miehen hyväntahtoisuuden ja välittämisen. Perheellä ei mene kovinkaan hyvin, koska rahaa ei ole paljoa, mutta Ip Man auttaa silti muita parhaansa mukaan. Jos oppilaalla ei ole varaa maksaa koulumaksuja, ei se haittaa, koska aina on seuraava kerta. Donnie Yen on loistava nöyränä ja rauhallisena mestarina. Suoritus on rautaisen varma ja Ip Manista huokuu jälleen viisautta. Donnien Yenin taidot tulivat selkeästi esille jo ensimmäisessä elokuvassa ja toisessa elokuvassa Yenin taidot pääsevät jälleen hienosti esille. Kädet ja jalat käyvät melko hurjaa tahtia ja Yen vakuuttaa katsojan taidoistaan.

Sammo Hung tuo elokuvaan oman pienen mausteensa. Vaikka Hung ei mikään poikanen enää olekaan, käy miehen kädet ja jalat melkoista tahtia. Elokuvan komein yksittäinen iskujenvaihto nähdäänkin Hungin ja Yenin välillä. Hung on varsin vakuuttava taistelulajikoulujen yhtymän johtajana ja miehen liikehdintä on edelleen sujuvaa, vaikka ikää ja vatsaa onkin kertynyt. Darren Shahlavi on varsin hyvä brittiläisenä nyrkkeilymestarina. Ulkoiselta olemukseltaan Shahlavi on vähintäänkin vakuuttava ja mies onnistuu tulkitsemaan hyvin ylimielistä ja rasistista Taylor Milosia. Miehen taistelutaidot ovat myös vakuuttavat, vaikkakin tällä kertaa ne rajoittuvatkin perinteiseen nyrkkeilyyn.

Ip Man 2 on hyvä elokuva. Se on jälleen tyylikäs ja elegantti, mutta silti toimintaa löytyy runsaasti. Toiminta on edelleen melko realistista, sillä naruliitelyjä ei nähdä vieläkään. Taistelukohtaukset ovat toki hieman kasvaneet ja samalla menettäneet hieman realistisuutta. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä toimintakohtaukset ovat tasapainoisia ja koreografiat ovat edelleen loistavia. Juoni on edelleen rungoltaan melko sama kuin ensimmäisessä osassa – Ip Man vastaan paha ulkomaalainen, mutta tässä toisessa elokuvassa mukaan on tuotu hyviä pieniä sivujuonia, jotka lisäävät elokuvan mielenkiintoa.

Ip Man 2 kannattaa ehdottomasti katsoa, jos ensimmäinen osa upposi. Elokuva on lähes yhtä hyvä kuin ensimmäinen elokuva, joskin juonen pieni yllätyksettömyys on pienoinen pettymys. Ip Man 2 on kuitenkin kokonaisuutena todella hyvä ja mielenkiintoinen elokuva, joka jatkaa hienosti Ip Manin tarinaa, vaikkakin tälläkin kertaa elokuva perustuu vain löysästi oikean Ip Manin elämään. Tämä ei haittaa mitään, sillä fiktionakin elokuva on todella hyvä. Jos naruhyppelyt ei nappaa, kannattaa myös tämä toinen Ip Man elokuva katsoa.

Arvosteltu: 22.12.2013

Lisää luettavaa